— Neiti Hilma Mustonen? sekä ojensi kirjeen nuoremmalle siskolle, joka oli ehättänyt häntä vastaan.
Kun posteljooni oli sulkenut oven jälkeensä, valtasi pettymyksen tunne Olgan niin syvästi, että hän laski otsansa ompelukoneen pöydälle ja purskahti itkuun.
Hilma, joka ilosta punastuen oli ryhtynyt kirjettään avaamaan, katsahti säikähtyneenä sisareensa. Hänen herkillä kasvoillaan kuvastui säälivä osanotto ja lohduttavalla äänellä virkkoi hän:
— Elä nyt itke, Olga, saattaahan hän vielä tulla tai on hänellä sitten joku este.
— Mitä sinä höpiset, kuka tässä on ketään odottanut! vastasi Olga vihaisesti, sillä hänen mielestään ei nuoremman siskon tarvinnut tietää mitään hänen sydänasioistaan.
Hän kuivasi päättävästi kyyneleensä ja ryhtyi työtään jatkamaan. Nyt vasta tuli hän kiinnittäneeksi huomionsa Hilman saamaan kirjeeseen. Se oli jo toinen lyhyen ajan kuluessa ja salaa häntä silmäillessään huomasi Olga värin sisarensa kasvoilla kirjettä lukiessa vaihtelevan. Hän oli jo kysymäisillään, mistä kirje on, kun muisti Hilman kieltäytyneen edellisestä kirjeestäkään mitään ilmaisemasta. Jos hän nytkin alkaisi sitä udella, kävisi Hilma vain sen varovaisemmaksi. Muuta keinoa käyttäen hänen siis oli saatava selko sisarensa kirjevaihdosta, sillä siihen katsoi hän vanhempana siskona ja ikäänkuin äidin sijaisena itsensä velvolliseksi. Täten tunkeutui hänen sydämeensä yhtäkkiä huoli sisaren asioista, työntäen hänen omat mielihaikeansa hetkeksi syrjään.
Hän oli siis syventyvinään työhönsä, mutta piti kuitenkin salaa silmällä, minne Hilma panee kirjeen. Lopetettuaan lukemisen kääri Hilma sen kokoon ja pisti, sisareensa vilkaisten, esiliinansa taskuun. Hänen silmänsä loistivat ja nähtävästi jostakin syystä hyvin levotonna ryhtyi hän päivän työtä lopettamaan.
Sillä aikaa mietti Olga, kuinka hän pääsisi käsiksi sisarensa kirjeeseen. Pian juolahtikin hänen mieleensä hyvä keino ja Hilmaan kääntyen virkkoi hän:
— Kuule, voisitkohan sinä tänä iltana yksinäsi viedä nämä neulomukset keskikaupungille, sillä minun on pääni niin raskaana ja hiukan viluttaakin, niin että minä en mielelläni nyt lähtisi ulos?
— Voi, miksenkäs minä nyt saata niitä viedä! vastasi Hilma odottamattoman valmiisti ja iloisesti, mikä kohta pani Olgan epäilemään, että kysymyksessä oli joku kohtaus tai muuta tuosta kirjeestä johtuvaa.