— Sano vaikka tavanneesi jonkun ystävättäresi ja sen kanssa hiukan kävelleesi.
— Voi, voi, kun te opetatte minua valehtelemaan! nauroi Hilma.
— Elä sano te, vaan sinuttele niinkuin minäkin.
Tämän sanottuaan lähti mies liikkeelle ja enempää vastustelematta seurasi Hilma hänen kynkässään. Mutta käytävien risteyksessä ehätti heidät Olga, joka lujalla äänellä sanoi sisarelleen:
— Hilma, nyt sinä lähdet kotiin!
Pari erkani äkkiä toisistaan. Punaiseksi lehahtaen, säikähtyneenä ja osaamatta mitään sanoa tuijotti Hilma sisareensa. Mies tointui kuitenkin varsin pian hämmästyksestään.
— Taitaa olla sisar, toinen neiti Mustonen? virkkoi hän sekä lisäsi Olgaa läheten: — Saanko esittää itseni? Nimeni on Kavander, ylioppilas.
Hän otti hatun päästään ja ojensi kätensä Olgalle, joka vaistomaisesti pisti siihen omansa, virkkamatta kuitenkaan mitään.
— Näytätte olevan hieman pahalla tuulella siitä, että tapasitte minut yhdessä sisarenne kanssa, jatkoi Kavander. — Mutta eihän siinä toki pitäisi mitään pahaa olla. Me olemme sattumalta aikaisemmin tulleet tuttaviksi ja niinikään sattumalta kohtasimme äsken toisemme.
— Eipä niinkään sattumalta, kyllä minä tiedän, sanoi Olga tylyllä äänellä.