— Lähde nyt kotiin minun kanssani, lisäsi hän hieman säyseämmin sisarelleen ja otti tätä kädestä.
— Anteeksi, mutta kai sallitte minun saattaa, että saatte kulkea juopuneilta rauhassa? ehdotti Kavander ja asettui kävelemään heidän rinnalleen.
"Kylläpä on julkea!" ajatteli Olga vastaamatta mitään hänen tarjoukseensa.
Hilma oli vihaisesti nykäissyt kätensä Olgan kädestä, mutta asteli kuitenkin hänen rinnallaan, vaikka allapäin ja nähtävästi itkua vastaan taistellen. Herra Kavander koetti aloittaa keskustelua ensinnä ilman koleudesta ja sitten yhdestä ja toisesta muusta aiheesta, mutta kun hän ei saanut Olgalta muuta vastausta kuin korkeintaan lyhyen kyllä- tai ei-murahduksen, näki hänkin parhaaksi vaieta kokonaan. Siten kävi hänen asemansa sangen noloksi, mutta ilman muuta hän ei voinut takaisinkaan palata ja niin jatkettiin matkaa kolmisin ja ääneti.
Kun oli tultu sisarusten asunnon portille nyökäytti Olga hiukan päätään herra Kavanderille sekä sanoi lyhyen: — Hyvästi! kääntyen samassa portista sisälle. Mutta Hilma pysähtyi ja ojentaen kätensä herra Kavanderille kuului sanovan jotakin.
— Tule, Hilma! kiirehti Olga pihalta.
Hän oli ehtinyt jo huoneeseen sekä sytyttänyt lampun, kun Hilma tuli sisälle. Päällysvaatteitaan riisumatta heittäytyi hän tuolille ja huusi rajuun itkuun purskahtaen:
— Kyllä sinä olet niin hävytön ja ilkeä ihminen, että… Tulla sillä tavalla käyttäytymään sivistyneen herrasmiehen edessä! Jo minä sinuna häpeisin silmät päästäni.
— Ole nyt vaiti sinun sivistyneinesi! sanoi Olga ankarasti. — En minä mitenkään olisi voinut uskoa sinua niin lapselliseksi ja kevytmieliseksi, että noin vain antaudut kaikenlaisten roikaleiden narrattavaksi.
— Roikaleiden! huusi Hilma itkunsa seasta. — Se ei ole mikään roikale, vaan sivistynyt mies ja ylioppilas ja niin kohtelias ja veljellinen…