— Mokomatkin kirjeet! Tuolla ne ovat uunissa palasina ja samoin valokuva.
Tähän vastasi Hilma uudella itkun puuskalla. Hän oli tällä välin riisuutunut ja heittäytyi nyt vuoteeseen, kaivautuen syvälle peittoihin ja itkien tyynyä vasten.
Kun hän oli jonkun verran tyyntynyt, jatkoi Olga ripitystään hiukan säyseämmin:
— Tuommoiset sanomalehti-ilmoitusten kautta tehdyt tuttavuudet ovat aina kevytmielisiä. Niissä ei ole mitään oikeata rakkautta eivätkä ne oikein pääty.
— Miksei siinä saata olla oikeata rakkautta niinkuin muussakin! nyyhkytti Hilma puolustukseksi.
— Eikä ole! kielsi Olga tiukentaen jälleen ääntään. — Se ei ole muuta kuin — kiimaa!
— Uhuu! kuului sängystä ja Hilma veti peitteen päänsä yli tahtoen suojella korviaan vanhemman sisaren kovilta sanoilta.
Olgaa halutti vielä ottaa selvää, kenen kanssa Hilma oli pannut sellaisen ilmoituksen Työmieheen, mutta hän jätti kuitenkin tällä kertaa sisarensa rauhaan. Puuhattuaan vielä hetkisen kaikenlaisissa pienissä ilta-askareissa riisuutui hän itsekin ja paneutui levolle sisarensa viereen.
Hilma tuntui olevan jo unessa, sillä välistä hengähti hän syvään ja vavahdellen kuin lapset ankaran itkukohtauksen jäljeltä. Olgan valtasi sääli sisartaan kohtaan ja äidillisellä hellyydellä korjasi hän tämän peitettä, samalla kuin hänen sydämensä täytti huoli siitä, miten hän saisi Hilman vastedes estetyksi tuon ylioppilaan kanssa seurustelemasta. Sillä hän aavisti, ettei kaikki ollut vielä siihen loppunut.
Uni pakeni hänen silmiään ja ajatukset ajoivat toisiaan. Kun hän muisteli äskeistä kohtausta kirkkopuistossa, joutui hän vertaamaan herra Kavanderia "omaan ylioppilaaseensa". Hänen täytyi myöntää, että edellisellä oli paljon sujuvampi ja herrasmaisempi käytös, mutta siitä huolimatta tuntui hänestä Markus rehellisessä kömpelyydessään paljon jalommalta ja miellyttävämmältä. Lämpimästi läikähti hänen rinnassaan, kun hän palautti mieleensä Markuksen avoimen ulkomuodon ja ilmeikkäät silmät, joista hän toisinaan saattoi lähettää niin hellän katseen, että se ihan värisytti.