Lähinnä ovea istui tavattoman vahvaraajainen ja paksupiirteinen mies, näköjään teurastajanrenki, joka molemmin käsin kynsi oljenryönästä kirjavaa tukkaansa muristen kiroillen.
— Mitäs rähinää se toi herra p—le täällä pitää ja häiritsee ihmisten yörauhaa! ärähti hän raa'alla äänellä, kuullessaan uuden huonetoverinsa olevan ylioppilaan.
Sanojaan säesti hän Markusta kohti tähdätyllä potkulla. Vimmassaan ei viimemainittu kuitenkaan arvannut takaapäin uhkaavaa vaaraa kyllin suureksi, vaan pommitti edelleen ovea, niin että autiot käytävät ulkopuolella kumahtelivat, huutaen samalla kiukkuisesti:
— Millä oikeudella te suljette ihmisiä yhteen kaikenlaisten hampuusien kanssa!
— Luuleks snää s—na sitten olevas täss' parei kuin muutkaan ihmiset? karjui teurastajanrenki hänen takanaan, heittäytyen pitkäkseen oljille ja lähettäen raskailla saappaillaan kokonaisen potkuryöpyn Markusta kohti.
Viimemainitun vapauspyrinnöt ja vastalauseet katkesivat kerrassaan, hän keikahti pitkäkseen oljille, sai vielä ylimääräisiä tyrkkäyksiä raivostuneen teurastajan nyrkeistä ja kyynärpäistä, kierien toisten yövierasten ylitse seinän viereen. Mutta vimmastunut renki jatkoi rajua potkimistaan umpimähkään, niin että pehkut pöllysivät korkealle ja raudotettujen saapasten kolke permantoa ja kynnystä vasten muistutti pilttuussaan teutaroivaa hevosta. Samalla ryöppysi hänen kurkustaan kokonainen tulva ärjyviä sakarapäitä ja rivoja haukkumasanoja kaikissa niissä äänilajeissa, joihin hänen korvansa teurastuslaitoksessa olivat tottuneet.
Tämä särmikäs meteli sai osakseen hiukan enemmän huomiota kuin Markuksen äskeiset vastalauseet, Ristikkoluukulle ilmestyi nimittäin yövartijan rypyläiset kasvot pystynenineen ja epäluuloisine silmineen. Kädellä silmiään varjostaen tähysti hän ääneti sisälle, mutta huomasi nähtävästikin oman asiaan sekaantumisensa tarpeettomaksi, sillä hetken kuluttua poistui hän aukolta ja hänen etääntyvät askeleensa kajahtelivat käytävässä.
Kauhu yhdessä itsesäilytysvaiston kanssa saivat Markuksen tyyten vaikenemaan tuon luonnonvoimain riehuntaa muistuttavan metelöimisen edessä. Vetäen kauluksen niin ylös korvilleen kuin sai makasi hän hievahtamatta alallaan, toisella puolellaan kylmä kiviseinä, toisella yksi tilapäisistä yötovereistaan, josta pöyhiintyneet oljet olivat jättäneet näkyviin ainoastaan käsivarren ja osan toista jalkaa. — Kylläpäs se ruoja meluaa! kuuli Markus tämän vieruskumppaninsa puoli nukuksissa ärisevän.
Mutta potkut ja ärjyntä taukosivat ja pian alkoi teurastajanrenki jällen kuorsata, niin että seinät tuntuivat sen voimasta tärisevän. Samaan kuoroon liittivät toisetkin yövieraat oman röhinänsä, vinkunansa ja piipityksensä. Markus vain ei nukkunut. Hänen kiihtyneissä aivoissaan häilähteli kirjavia mielikuvia köyhälistön nostattamisesta ja vallankumouksesta, joka lakaisee olemattomiin tyrannillisen poliisivallan. Hän tunsi kärsineensä suunnatonta vääryyttä ja hänen kielellään pyörivät jo valmiina voimalauseet, joilla hän aamulla oli hyökkäävä poliisiherrain kimppuun. Illan pitkään nautitut erilaiset juomat huumasivat häntä vielä siinä määrin, ettei asian häpeällinen puoli häntä painostanut.
Käytävästä kuului askeleita ja ääniä. Läheisyydessä avattiin joku ovi ja kohta taas suljettiin. Lankkuseinän takaa kuului olkien kahinaa, minkä jälkeen sieltä kajahti laulu: