— Luuletko täällä ilmaiseks yötä viettänees? huomautti siihen joku. — Kympin siitä saat maksaa ja hyvässä lykyssä enemmänkin, jos olet konstaapelin kanssa rähjännyt.
— Kyll mää sen tierän, mut mistäs ne multa ottaa, vastasi teurastajanrenki. — En mää ensi kertaa ole pappia kyydissä.
— Jollet maksa, niin saat käydä tiilenpäitä lukemassa.
— Eipä ole ennenkään käyty enkä aio nytkään mennä. Äskeinen mies palasi takaisin ja ovi sulkeutui jälleen.
— Kuulkastis faari! huusi teurastajanrenki yövartijalle, ei sunkas teill' mahra olutta olla?
— Vieläkö pitäisi olutta olla? sanoi yövartija ristikon taakse pysähtyen.
— No nythän se vasta paikallaan olis. Mutta jollei ole, niin antakas sitt vähän vettä.
Hetken kuluttua ojensi vartija ristikon läpi suuren läkkikannun, jonka kylki oli kirjavanaan ruostepilkkuja.
Juotuaan kyllikseen ja annettuaan kannun toisille sanoi renki yövartijalle:
— Kyll me ollaan jo tarpeeks nukuttu, niin että avatkaa vain ovi.
Tarttis täsä joutua töihin, mestari siellä ilmankin noituu.