— Jussi Paavolaisen kanssa, ilmoitti Markus. — Se oli eilen saapunut kaupunkiin ja tuli illalla minua tapaamaan. Menimme yhdessä ulos ja päädyimme lopuksi erääseen poksiin, jossa minua kohtasi tavaton yllätys.
Veli tuli uteliaaksi ja pyysi Markusta kertomaan lähemmin seikkailustaan ja Markus alkoi kuvata Sandraa sekä tämän luona sattuneita kohtauksia. Hän innostui ja lämpeni omasta kuvauksestaan ja esitti asiat yhä värikkäämmin. Viime yön kokemukset ihan kumpusivat hänestä esiin.
— Elä nyt! huudahti Veli tavantakaa, täynnä korkeimmilleen jännittynyttä mielenkiintoa.
— Mennäänpä yhdessä sinne! innostui Veli yhtäkkiä, kun Markus oli lopettanut kuvauksensa.
— Tuskinpa sinne viitsii, esteli Markus, sillä hän oli tottunut Veljeä pitämään kuin hauraana korukaluna, jota ei mitenkään sopinut viedä sellaisiin paikkoihin. Kokemuksesta tiesi hän myös, että jos Veli mielikuvituksessaan saattoikin innostua johonkin seikkailuun, vetäytyi hän kuitenkin avutonna kuoreensa, kohta kun tuli kosketuksiin alastoman todellisuuden kanssa.
Mutta Markus oli vasta kertonut puolet viime yön vaiheista. Joitakin hetkiä sitten olisi hänestä tuntunut tuiki mahdottomalta paljastaa muille yön loppuvaiheita, kaikista vähimmin hienorakenteiselle Veljelle. Mutta nyt hänen mielialansa oli ehtinyt lämmitä, hän oli jossakin määrin etääntynyt kokemuksistaan ja alkoi jo nähdä ne keveämmässä valossa. Samalla tunsi hän pakottavaa tarvetta kertoa niistäkin Veljelle ja siten ikäänkuin ripittää itsensä parhaalle toverilleen sekä keventää mieltään.
— Sieltä Sandran luota palatessani jouduin minä vielä poliisin kanssa tekemisiin, sanoi hän hetken mietittyään arastellen.
— Niinkö! huudahti Veli, jonka mielenkiinto virisi uudelleen.
— No, kuinka se päättyi?
— Siten, että minä jouduin poliisiasemalle yöksi, jatkoi Markus rohkaistuneena, äänessään kuitenkin vielä tunnusteleva sävy.