Veli nauroi sydämestään, kun Markus oli sytyttänyt lampun. Se näytti tosiaankin naurettavalta siinä sohvapöydällä ja levitti kovin niukasti valoa huoneeseen.
— Lähempi tutustumiseni isäntäväkeeni näyttää käyvän minulle kalliiksi, lausui Markus. — Tämä olisi saanut jo riittää, ja hän osoitti Veljelle säkkikankaisia oviverhoja, hellauunia sekä sohvapöydän valurautaisia jalkoja.
— Kyllä sinun oikeastaan olisi muutettava asuntoa, virkkoi nyt Veli vakavaksi muuttuen. — Lähin ympäristöhän merkitsee niin paljon, varsinkin henkisen työn tekijälle. Tällaisessa poksissahan sinä väkisinkin lamaannut.
— Muun olisi vielä voinut sietää, mutta tuo lamppu! päivitteli Markus. — Ja toiseksi lämmin. Pelkään, että täällä ilmain kylmettyä ei kykene muuhun kuin viltti ympärillä sohvan nurkassa värjöttämään.
— Muuta, veikkonen, pois, muuta jo huomispäivänä, hoputti Veli.
— Mutta käyneeköhän se laatuun? epäili Markus. — Voivat vaatia vuokran koko lukukaudelta.
— Millä oikeudella ne sitä voisivat vaatia ja jos nurisevat, niin voithan nakata niille kympin hyvittäjäisiksi, neuvoi Veli.
— Tosiaankin, innostui nyt Markus. — Minäpä panenkin sen heti huomispäivänä toimeksi. Mutta nyt minun täytyy ennen kaikkea saada ruokaa, sillä minä en ole koko päivänä maistanut yhtä suupalaa.
— Mitä, etkö ole syönyt koko päivänä! ällistyi Veli. — Lähdetään nyt sitten heti syömään yhdessä illallista.
He hankkiusivat lähtemään, mutta aikoessaan sammuttaa lampun, osui Markuksen katse Olgan kirjeeseen. Hän repäisi sen auki ja luki nopeasti läpi.