Niin välinpitämättömältä kannalta kuin Markus koetti asian ottaakin, tunsi hän salaisen huolen kuitenkin hiipivän sydämeensä. Loikoen vielä vuoteessa koetti hän kuvitella, kuinka kaikki tulisi tapahtumaan. Se ei suinkaan ollut omiaan vähentämään hänen huolestuneisuuttaan, sillä yliopisto ja varsinkin yliopiston kanslia vihreäverkaisine pöytineen ja juronnäköisine, äänettömine virkamiehineen oli hänestä kovin juhlallinen paikka. Ja siellä piti hänen sitten tehdä selvää rumasta poliisijutusta rehtorille, jota hän oli tottunut pitämään hienosti sivistyneen miehen perikuvana. Uh!
Mutta hänen elämänintonsa oli sitten eilisillan liian suuri, että hän tästä seikasta olisi voinut lamaan painua.
— Onnettomuutta vastaan pitää käydä rautarinnoin! toisti hän Fredrik Suuren sanat, jotka kouluaikana olivat historian oppikirjasta jääneet hänen mieleensä ja joita hän tällaisissa tapauksissa aina käytti.
Noilla sanoilla itseään sonnustettuaan kavahti hän vuoteesta, peseytyi ja pukeutui kiiruusti sekä kävi päättäväisyydellä käsiksi päivän ohjelmaan.
Ensiksi meni hän isäntäväkensä puheille ja ilmoitti halunsa muuttaa. Viinurin väki tuli tästä tiedonannosta huomattavasti pahoilleen, mutta kun Markus lupasi hyvitykseksi maksaa heille lähtiessään puolen kuukauden vuokran eteenpäin, tulivat he tyytyväisiksi eivätkä panneet mitään esteitä hänen aikomuksilleen. Asia oli siis sitä myöten selvä ja iloisena tästä päivän ensi menestyksestä lähti hän etsimään uutta asuntoa.
Hän löysi sen heti ensi yrityksellä Rauhankadulta, Säätytaloa vastapäätä. Siellä asui isonlaisessa huoneustossa kolme iäkkäämpää neitiä, jotka puhuivat surkean huonosti suomea. Niistä toinen, joka vasemmalla silmällään katsoi pahasti kieroon, lähti Markukselle näyttämään huonetta. Se oli pitkän, kapean ja pimeän käytävän päässä, jonka pari suurta vaatekaappia teki vieläkin kapeammaksi. "Oikea luostarin käytävä", ajatteli Markus, mutta se tuntui hänestä hyvin soveltuvan tieksi lukumiehen kammioon. Itse huone oli täydellisesti eristetty, rauhallinen ja valoisa. Huonekalut olivat vaatimattomat ja jonkun verran kuluneet, mutta niillä oli kuitenkin sivistyksen leima, sillä ne oli koottu vakiintuneen herrasperheen kalustosta. Kun vuokrakin oli sangen kohtuullinen, teki Markus nopean päätöksen ja ilmoitti ottavansa huoneen.
Sillä välin oli tultu takaisin varsinaiseen eteiseen ja Markuksen odottaessa vastausta, saisiko hän ja milloin muuttaa huoneeseen, vaihtoivat sisarukset keskenään muutaman sanan hiljaa ruotsiksi. Sen jälkeen kiinnitti kierosilmäinen neiti katseensa Markukseen ja kysyi:
— Oleko te suometariaani?
Markus ällistyi tällaista kysymystä, mutta päätti sitten ottaa asian leikin kannalta ja kysyi vuorostaan hymyillen:
— Mutta mitäs se asiaan vaikuttaa, mitä puoluetta minä olen?