"Senkin rankkitynnyriä, minkä vastuksen heitti!" harmitteli Markus mielessään, mutta hillitsi kuitenkin itsensä ja koetti pusertaa uusia hätävalheita.

— Minä en tule sieltä suoraan kotiin, vaan lupasin mennä Veli
Forsbergia tapaamaan.

Tämän kuultuaan ei Jussin auttanut muu kuin vääntyä ylös sohvalta ja lähteä Markuksen mukana ulos.

He kävelivät ääneti Roopertinkatua alas. Jussi käveli velttona ja päämäärätönnä Markuksen rinnalla ja tämä ärtymistään ärtyi. Kun he olivat tulleet Erottajalle, alkoi Markusta pelottaa, että Jussi seuraa kuin varjo hänen matkassaan aina yliopistolle saakka. Mutta niin kauas ei hän tuntenut uskaltavansa lähteä, sillä Olga saattoi jo piankin tulla. Hän pysähtyi yhtäkkiä, löi näppiään ja huudahti: — Mutta hitto soikoon, minähän unohdin alustukseni pöydälle. Minun täytyy juosta takaisin ja ajaa sitten ajurilla yliopistolle. Terve nyt!

Hän pisti nopeasti kättä ällistyneelle Jussille ja lähti taakseen katsomatta harppomaan takaisin Annankadulle.

15.

Pöydällä olivat valmiina leivokset ja hedelmät, jotka Markus kotiin palatessaan oli hankkinut. Itse istui hän kirjoituspöydän ääressä käyden läpi artikkeliaan. Mutta hänen huomionsa ei tahtonut pysyä aiheessa. Kaikki rappukäytävästä kuuluvat äänet saivat hänet pysähtymään ja heristämään korviaan.

Kun hän lukuisin keskeytyksin oli päässyt käsikirjoituksen puoliväliin, helähti ovikello hiljaa ja arasti. Markus tunsi sydänalassaan levottoman sysäyksen, sillä hän vaistosi soitosta, että oven takana oli Olga. Kiiruusti kohosi hän seisaalleen, mennäkseen avaamaan, mutta kuuli jo askeleita eteisestä. Ulko-ovi avattiin ja hän kuuli rouva Heinosen äänen:

— Kyllä hän on kotona.

Ovelle koputettiin ja rouva ilmoitti: