— Mutta mitä maailmassa te… sinä minulle syötätkään! Markus ei tiennyt oikein, pitikö hänen nauraa mukana vai pysyä vakavana. Olga oli ilmeisesti saattanut hänet pulaan.
— Niin, totta se on! vakuutti hän puoli äkäisesti ja ryhtyi sitten juurta jaksain kertomaan, kuinka kaikki oli tapahtunut ja kuinka hänen paras toverinsa, Veli Forsberg, jota hän ylistelevin sanoin kuvasi Olgalle, oli tulollaan päästänyt hänet synkästä murjotustilasta, niin että hän oli uskaltanut avata Olgan kirjeenkin sekä lähettää siihen vastauksen.
— Kaiketi sinä nyt sydämestäsi halveksit minua? kysyi hän lopuksi, katsoen Olgaa silmiin ja pitäen yhä hänen kättään omassaan.
Mutta Markuksen kuva avoimine kasvoineen ja elämänintoisine silmineen oli jo ehtinyt niin pysyvästi painua Olgan sydämeen, että hän olisi saanut istua siinä kertomassa itsestänsä mitä ryövärijuttuja tahansa, ilman että tuo kuva Olgan silmissä olisi saanut siitä mitään tahroja. Markus näki sen Olgan katseesta ja vastaten itse omaan kysymykseensä: — Et, kulta tyttöseni! kietoi hän kätensä Olgan ympärille ja veti hänet lähemmäs itseään. Punehtuen ja ujosti kallisti Olga päänsä hänen olkaansa vasten. Siten istuivat he moniaan hetken mitään puhumatta.
— Mutta minähän en muista sinulle mitään tarjotakaan, havahtui
Markus. — Ole hyvä! ja hän asetti Olgan eteen hedelmät ja leivokset.
— Ja onpa minulla jotain muutakin tarjota, jatkoi hän ja haki kirjoituspöydältä käsikirjoituksen.
— Tuleeko se Työmieheen? kysyi Olga.
— Sitä varten minä olen sen kirjoittanut. Se koskee neulojattaria.
Haluatko sinä kuulla, niin minä luen?
Tietysti Olga sanoi haluavansa ja hänen kuoriessaan appelsiinia alkoi Markus lukea. Mutta itse asiassa ei Olgan mieleen jäänyt montakaan sanaa, sillä hänen sydämensä oli siksi täynnä äsken tapahtunutta. Markuksen lopetettua lukemisen joutui hän sen vuoksi hämilleen, kun ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt kirjoituksesta sanoa. Mutta Markus ei odottanutkaan hänen arvosteluaan, vaan pannen paperit pois sanoi:
— Se on kiireessä kirjoitettu ja muutenkin ylimalkainen, mutta voinee mennä jonkunlaisena herätyshuutona. Ja oikeastaan minusta ei olekaan kirjoittamaan muuta kuin tulipaloartikkeleja.