— Mennäänkös tänä iltana istumaan vanhan kirkon puistoon?
— Kuinka sinä ratkot sitä hihaa? tiuskasi vihaisesti Olga, joka oli lehahtanut punaiseksi.
Hän nousi koneen äärestä, tempasi ompeluksen siskoltaan ja alkoi toruen neuvoa, kuinka oli tehtävä.
Hilma ei enää uskaltanut puhua mitään ja sitten ei toville aikaa kuulunut muuta kuin koneen raksutusta ja neulan suihketta.
Kun Hilma viimein ojensi valmistuneen hihan siskolleen, koputettiin ovelle.
— Sisään! ja kumpikin sisko katsoi jännittyneenä ovelle. Huoneeseen astui Markus Kaarlela.
Vasta tänään, viikkoa jälkeen Helsinkiin tuloansa, hän oli lähtenyt sisaruksia etsimään. Heidän entisessä asunnossaan oli talonmies tiennyt neuvoa hänet tänne. Kun hän talonmiehen suupielessä oli ollut näkevinään pilkallisen virnistyksen, oli hän jo vähällä ollut jättää sikseen enemmät etsimiset. Mutta sitten hän oli käynyt ylioppilaslakkinsa vaihtamassa tavalliseen hattuun ja tullut neuvottuun paikkaan. Mutta ei hän siinäkään asussa ollut ilman harmia perille saakka päässyt. Kun hän talon pihalle tultuaan oli muualta naiselta kysynyt etsittäviään, oli tämä huutanut lähellä olevaan pesutupaan, että "Adamsonska, täällä on yks herra kun kysyy Mustosen sisaruksia" ja sieltä höyrypilven sisältä oli ovelle ilmestynyt lihava, ahdasrintainen talonmiehen vaimo, joka paljaiksi käärityt käsivarret puuskassa oli hetkisen tarkastellut häntä ja sitten ryhtynyt asiaan kysymällä: "jaa Mustosen sisaruksiako?" Saatuaan myöntävän vastauksen oli hänen seuraava kysymyksensä ollut: "onko herra niitten sukulaisia vai?" "Ei muutoin minulla vain olisi asiaa", oli Markus sanonut ja samalla punastunut, peläten tuon pyylevän muijan aikovan asettaa hänet hyvinkin perusteellisen kuulustelun alaiseksi. Sitä tämä uhkaavasta alusta huolimatta ei kuitenkaan ollut tehnyt, vaan hetken vielä häntä kiireestä kantapäähän tarkasteltuaan neuvonut hänet puurakennuksen porraskäytävään. Siksi hän nyt sisään astuessaan näytti joltisenkin häiriytyneeltä.
4.
Pyydän anteeksi, jos tänne tuloni ei ole teille mieluista. Toivoakseni te vielä tunnette minut? sanoi Markus astuen hämärästä ovensuusta keskemmäs.
Olga punastui korviaan myöten ja nousi hämillään ompelukoneen takaa, sopertaen jonkun vastauksen Markuksen anteeksipyyntöön.