— Heillä on nyt kaksi pikku Tuomista lisäksi, vastasi Olga.
— Mitä, kaksosetko? ihmetteli Markus.
— Niin, toissa yönä ne tulivat.
— Onpas se. Ja kuinka mahtanee lakko päättyä?
— Taitavat entiset työmiehet jäädä työttömiksi, sillä rikkureita kuuluu olevan paljon. Tuomiska siitä on kovin huolissaan, niin että häneltä käy paraneminenkin hitaasti.
— Vai niin nolosti se päättyykin. On sentään sääli Tuomista, sillä hän teki minuun rehdin ja miellyttävän vaikutuksen.
Tuomisen asia ei kuitenkaan voinut kauan pitää heitä alakuloisuuden vallassa. Oli lauha ja kuutamoinen ilta, kuten oli ollut Markuksen ensi kertaa Olgan luota palatessa. Mieli sykähtelevänä kävelivät he käsikkäin katua, kunnes Markus puhkesi puhumaan:
— Minä muistelin sinua lakkaamatta koko viime kesän. Entäs sinä,
Olga, muistelitko sinä kertaakaan minua?
— Ei sellaisia asioita sanota, vastasi Olga.
— Jaha, sinä siis muistit! ja Markus kietasi äkkiä kätensä Olgan ympärille ja suuteli häntä.