— Ja sinä minusta!
Keveästi pyörähtäen lähti Olga pihan halki astumaan. Muutaman askeleen otettuaan katsoi hän taakseen, nyökäytti hymyillen päätään ja hävisi sitten pimentoon. Markus tähysi vielä hetkisen hänen jälkeensä, kääntyi sitten ja lähti mieli eloisana astelemaan takaisin.
16.
Kun Markus havahtui ruusuisista unelmistaan, huomasi hän kulkeneensa sivu oikean suunnan ja saapuneensa juuri Albertin- ja Punavuorenkadun kulmaan. Hän oli aikeissa lähteä astelemaan jälkimmäistä katua Fredrikintoria kohti, mennäkseen sitä tietä asuntoonsa, kun hän samalla muisti olevansa aivan lähellä Sandran asuntoa. Uteliaisuus sai hänet lähtemään Punavuorenkatua vastakkaiseen suuntaan, kurkistaakseen, oliko Sandra kotona ja minkälaista elämää siellä tänä iltana vietettiin.
Kohdalle tultuaan näki hän tulen pilkottavan Sandran akkunasta. Ulko-ovi oli auki ja Markus kiipesi pimeään porstuaan. Sisältä kuului ainoastaan hiljaista hyräilyä, joka hetken kuluttua yleni apeamieliseksi lauluksi: Oven lähelle siirtyen erotti Markus sanat:
Papallani on mökkikin ja pari papusarkaa, mutt' surun maljalla juotettu on tätä tyttöparkaa.
Markus tunsi Sandran äänen. Hänet valtasi sääli tuota elämänsä tärvellyttä tyttöpoloista kohtaan, joka oli syntynyt ja kasvanut hänen omalla kotiseudullaan, vieläpä jonkun aikaa asunut saman katonkin alla hänen kanssaan. Hän huomasi hetken soveliaaksi toteuttaakseen aikeen, joka eilispäivän kuluessa oli kerran tullut hänen mieleensä: koettaa saada Sandra muuttamaan takaisin kotikyläänsä, alkaakseen siellä uutta elämää. Sitäpaitsi kiihotti häntä uteliaisuus päästä selville, kuinka Sandra, sellaisista oloista lähteneenä, oli liukahtanut näille luonnottomille jäljille. Kun laulu oli tauonnut, koputti Markus ovelle.
— Kuka siellä? kuului sisältä raukealla ja välinpitämättömällä äänellä.
— Markus.
Kului vielä hetkinen, jonka jälkeen laahustavat askeleet lähenivät, ovi risahti auki ja työntyi raolleen.