Markuksen sisään astuessa meni Sandra sohvalle, heittäytyi velttoon asentoon ja alkoi sekoittaa kortteja, joita hän asetti pöydälle povausjärjestykseen. Hänen kasvonsa näyttivät veltoilta ja poskilla oli kyynelten jälkiä. Tyhjä viinipullo pöydällä osoitti, että hän oli äsken juopotellut.
Vasta peremmäs astuessaan huomasi Markus, että huoneessa oli toinenkin henkilö. Se oli pyöreäkasvoinen, tummaihoinen ja hinterä nainen, jolla oli ohkainen palttoo päällä ja tiukkaan kääritty valkoinen liina päässä. Hän oli polvillaan lattialla ja hänen ympärillään oli huiskin haiskin kirjekortteja, valokuvia, hiusneuloja, kellonperät, tukkatäyte ja muuta pikkutavaraa, joita hän sovitteli edessään lattialla olevaan piirongin laatikkoon. Arasti silmäsi hän Markusta ja jatkoi sitten ääneti työtään. Sohvalla huoletonna lojuva Sandra ja hän tekivät sen vaikutuksen kuin olisivat he olleet valtiatar ja orjatar.
Kun Markus hiukan kummastuneena katsoi naisen työtä, virkkoi Sandra huolettomasti naurahtaen:
— Minä äsken etsin erästä kahdenkymmenmarkkasta ja kun sitä ei mistään löytynyt, paiskasin minä tuon laatikon lattiaan ja olisin pannut kaikki nurin, ellei toi Fiffi olisi tullut väliin.
— Voi jes, minkälaista elämää se piti, puhkesi lattialla askarteleva nainenkin puhumaan. — Ihan vissiin se olisi ilman minua hajoittanut koko talon.
Hän nauraa hihitti ja katsoi jo Markusta tuttavallisesti silmiin.
— Mutta sill' on vasta lujat käsivoimat tuolla Fiffillä, vaikka se on noin pikkanen ja keveä, innostui Sandra auttajaansa ylistämään.
— Minulla on ihan mustelmia kaulassa, kun se kuristi minua kurkusta.
— Mitä kun sinä et muuten asettunut, puolusteli Fiffi.
— Ja minä olin jo aivan tiedotonna, ennenkuin se hellitti, jatkoi
Sandra.