He nauroivat rynnistelylleen. Fiffi sovitti piironginlaatikon paikoilleen ja rupesi sitten muuten huonetta järjestelemään. Hän asetteli tuolit paikoilleen, pyyhki tomut piirongilta, nouti verhon takaa kihvelin ja harjan ja kumartui lattiaa lakaisemaan. Ketterästi ja ääneti pyörähteli hän askareissaan ja teki Markukseen sen vaikutuksen kuin olisi hän ollut puoleksi aineeton, ilmassa liihotteleva olento. Kun Sandra komensi hänet jotakin syötävää hakemaan, jätti hän kerkeästi harjan kädestään, otti rahat ja pujahti ääneti ulos. Hän oli nähtävästi myös katunainen, jolla oli Sandraan alistuvaisen ihailijattaren suhde.
— Mutta minne se seteli sitten oli joutunut? palasi Markus äskeiseen asiaan, saadakseen jostakin asiasta keskustelun käymään.
— Ei minnekään, vastasi Sandra. — Se oli minun sukassani, jossa minä aina talletan viimeisiä tienistejäni.
Hän nosti toisen jalkansa tuolille ja nauroi. Kun hänen äänessään oli jotakin tahallista ilkeyttä, käänsi Markus katseensa häneen ja huomasi hänen alahuulensa olevan omituisesti lerpallaan. Sen ja ikenen välistä näkyi jotakin mustaa.
— Mitä sinulla on huulessa? kysyi hän vastenmielisyyttä kuvastavin ilmein.
— Se on nuuskaa. Saako luvan olla? ja Sandra ojensi Markusta kohti nuuskatötteröä. — Loppui viinikin, niin täytyi turvautua tähän tavaraan. Menee se tämäkin päähän, kun aikansa imeskelee.
Markusta inhotti.
— Hyi, pane pois se suustasi! pyysi hän. — Jos tietäisit, kuinka inhottavalta sinä näytät, niin et hetkeäkään pitäisi sitä suussasi.
Vastaukseksi työnsi Sandra alahuulensa vielä enemmän lerpalleen, niin että nuuskamälli näkyi kokonaan.
— Hyi! toisti Markus Sandran nauraessa ja käänsi inhoten katseensa toisaalle.