Se tuli yhtäkkiä kuin mahtava hyökyaalto idästä, lakaisten kaikki tieltään, sotkien umpeen vanhat rajat ja repien ylös vuosisataisia juuria sekä meuroen siinä tuokiossa koko yhteiskunnan kaaokselliseen alkutilaansa. Ja se tuli nopeasti. Tuskin olivat viestit ehtineet siitä mainita, kun se jo itsekin oli perillä, yllättäen kuin humaus pääkaupungin ja koko maan.
Viimeiset puolikymmentä vuotta oli eletty kiduttavan painostuksen alla. Vieras sortovalta lepäsi koko yhteiskunnan yllä kuin tukahduttava painajainen. Se pimitti kaikki laajemmat näköalat ja tukki yhteiskunnalliset ilmatiehyeet. Henkinen elämä ja kaikenlainen yritteliäisyys olivat lamassa ja mieliä jäyti yleinen epävarmuuden tunto. Ilma oli myrkyttynyttä ja yhteiskuntaruumiiseen ilmestyi epäterveitä kasvannaisia. Huonot ainekset, jotka terveissä ja säännöllisissä oloissa pysyivät enemmän tai vähemmän näkymättömissä, olivat näinä vuosina kohonneet pinnalle ja rehottivat tuossa heidän elimistölleen suotuisassa ilmanalassa. Kuin ihmisruumista tärvelevät loiselävät työnsivät halpamainen ilmianto- ja kätyrijärjestelmä lonkeroitaan yhä syvemmälle yhteiskunnan sisälmyksiin.
— Meiltä puuttuu edellytyksiä säännölliseen työntekoon, oli Markus kuullut kerran sanottavan eräässä toveripuulaakissa, jossa aikaa tapettiin ryyppäämisellä ja kortinpeluulla.
Se oli tietysti hirtehismielessä lausuttu sukkeluus, mutta pohjaltaan se oli kuitenkin totta. Ylioppilasnuorison elämä oli ihanteetonta ja aatteetonta varsinkin sen jälkeen kun isänmaallinen innostus, joka tämän routakauden alussa oli kaikkien sydämiä avartanut, oli alentunut puoluevimmaksi ja toistensa pikkumaiseksi nälvimiseksi. Elettiin kuin kannen alla, ilkeässä puristuksessa ja kiusallisen lähelle toisiaan sullottuina.
Mutta paine synnyttää aina vastapaineen ja kaikkien näiden vuosien kuluessa oli kannen alle kerääntynyt runsaasti räjähdysaineita. Tarvittiin vain ulkonainen sysäys niiden sytyttämiseksi.
Nyt oli tuo sysäys äkkiarvaamatta tapahtunut.
Kun Markus lauhana pilvisenä aamupäivänä lähti uudesta asunnostaan Rauhankadun varrella, tunsi hän kadulle tullessaan ilmassa jotakin erikoisempaa, näki samaa vastaan tulevien ihmisten kasvonilmeissä ja huomasi sitä heidän kiirehtivässä käynnissään. Jotakin erinomaisempaa täytyi olla tekeillä tai jo tapahtunut, vaikka kaupunki ulkonaisesti olikin ennallaan.
Senaatintorin halki kulkiessaan näki hän koululapsia opettajainsa johdolla kulkueina marssivan Aleksanterinpatsaalle ja laulavan siinä isänmaallisia lauluja. Mitä olikaan tapahtunut, sillä eilen vielä ei tällaista olisi sallittu?
Aleksanterinkadulle tullessaan tapasi Markus muutamia tuttavia ja sai ensimmäiset alkeistiedot kehittymässä olevista asioista: Venäjällä oli puhjennut valtava yleislakko ja täällä piti nyt liityttämän mukaan.
Tapaukset seurasivat päivän kuluessa nopeasti toisiaan. Koulut ja virastot lakkasivat toimimasta, tehtaiden pyörät pysähtyivät, höyryhevoset herkesivät junia kiidättämästä ja sähkölangat välittämästä tietoja. Oli kuin joku näkymätön käsi olisi yhtäkkiä lamauttanut kaikki ne tuhannet jänteet, jotka yhteiskuntaa ja sen laitoksia pitävät vireessä. Helpotuksesta huoaten, mutta samalla täynnä jännittynyttä odotusta riisuivat ihmiset päältään yhteiskunnalliset valjaansa. Etiketit putosivat pois, ei ollut enää senaattoreja, poliisipäälliköltä eikä tuomareita, yhtä vähän kuin mestareita, kisällejä, palvelijoita tai juoksupoikia. Oli vain pelkkiä ihmisiä, jotka eivät aluksi näyttäneet tietävän, kuinka suhtautua tähän uuteen olotilaan.