Jos Kavanderin seurassa ollut nainen oli todellakin Hilma, niin mihin hänen oli nyt ryhdyttävä? Äänet ja askelten kapse olivat jo häipyneet pimeyteen ja jos hän tavoittaisikin heidät, niin millä oikeudella voisi hän käydä riistämään Hilmaa Kavanderin seurasta? Hän tunsi tässä asiassa itsensä kykenemättömäksi ja mieli masentuneena lähti hän jatkamaan matkaansa.
"Mutta mitä syytä minulla on uskoa pahaa heidän suhteestaan?" kysyi hän itseltään. "Miksei hänellä saattaisi olla yhtä rehelliset aikomukset Hilmaan nähden kuin minulla Olgaan? Ja että hän tällä hetkellä on etsinyt Hilman seuraa, siihenhän saattaa hyvinkin olla samanlaiset syyt kuin minulla tavata Olgaa."
Mutta vakuutetuksi ei hän saanut itseään ja äskeinen voimakas mielenlento oli auttamattomasti lauennut.
Hän pysähtyi hetkiseksi Olgan asunnon portille kuin empien astua sisälle tässä nolossa mielentilassa. Katu oli täällä saakka aivan tyhjä ja pimeä. Keskikaupungilta kuului liikkeellä olevien kansanjoukkojen aiheuttama, taukoamaton kohina, mikä muistutti käyntiin joutuneen meren henkäilyä. Tuon tuostakin hipaisivat linnoituksen levottomasti häilähtelevät valosoihdut savupiippuja ja alhaalla riippuvia syksyisiä pilviä.
Siinä katsellessaan ja kuunnellessaan tunsi Markus äskeisen harmin aiheen häipyvän omaan mitättömyyteensä. Hän pääsi jälleen samaan mielen vireeseen, jossa hän oli matkalle lähtenyt. Sydän avartuneena astui hän portista sisään ja alkoi hapuilla portaita kohti.
Eteisen seinässä palaa kituutti pieni lamppu ja sen valossa näki Markus avaimen sisarusten ovella. Hän koputti ja astui vastausta odottamatta sisälle.
Olga istui pöydän ääressä käsi poskella. Hän oli yksinään huoneessa ja hänen kasvoillaan oli tuskastunut ilme. Markuksen nähdessään ilostui hän kuitenkin huomattavasti, kohosi nopeasti paikaltaan ja astui häntä vastaan.
— Mitä, etkö sinä tiedä mitään tämän päivän tapahtumista, koska istut täällä yksinäsi ja murjotat? huudahti Markus ja veti hänet syliinsä.
Vastaukseksi painautui Olga hänen rintaansa vasten ja purskahti itkuun. Vaikka Markus arvasikin syyn Olgan mielihaikeaan, joutui hän tästä kuitenkin ikävästi hämilleen ja tunsi korkean mielialansa jälleen luisuvan käsistään.
Olga itki kauan ja hillittömästi aivankuin hän Markusta odottaessaan olisi viimeiseen saakka taistellut sitä vastaan.