Tyytymättömällä, miltei äreällä äänellä virkkoi Markus, korjaten kuin velvollisuudentunnosta hänen otsalle valahtaneita hiuskiharoitaan:
— Mutta mitä sinä noin itket? Mikä sinulla on?
— Kun minä äsken pistäydyin Tuomisen vaimon luo, oli Hilma silläaikaa mennyt kaupungille.
— Mutta mitä vaarallista siinä nyt vielä on? oli Markus olevinaan.
— Hän on taas mennyt tapaamaan sitä Kavanderia, vastasi Olga ja katsoi Markukseen sellaisella ilmeellä, kuin olisi hän tahtonut sanoa, että etkö jo ymmärrä, miksi minä olen huolissani.
— Onko Kavander käynyt täällä vai mistä sinä sen tiedät? jatkoi
Markus kyselyään kuin asia yhäkin olisi ollut hänelle uusi.
— Ei, mutta Hilma sai häneltä aamulla kirjeen ja sen johdosta on hän koko päivän ollut niin levoton.
— Oliko kirje sitten varmasti juuri Kavanderilta?
Se kuiva kuulustelusävy, jolla Markus lateli kysymyksiään, oli saattaa Olgan uudestaan itkemään.
— Varmasti se oli häneltä, minä näin sen jo Hilman silmistäkin, kun hän luki kirjettä, vastasi hän loukkaantuneena.