Komppanian oli määrä kello kahteentoista saakka valvoa järjestystä Korkeavuoren-, Kasarmin- ja Fabianinkaduilla. Markuksen osasto sai osakseen Kasarminkadun ja kaksimiehisinä ryhminä alkoivat he kävellä sitä edestakaisin.
Päivä oli lenseä ja tyyni ja aina väliin kurkisti aurinko pilvien raosta, alakuloisen lempeästi hyväillen suvivärinsä heittäneitä puistoja ja nurmikenttiä. Kaikki tavallinen suurkaupungin melu oli kokonaan vaiennut. Ei kuulunut tehtaiden ja veturien vihellyksiä, raitiotievaunujen vonkunaa tai rattaiden räminää. Ilmassa oli tuntu kuin suurena juhlapäivänä ja odottava juhlailme oli ihmisten kasvoilla, heidän hiljalleen soljuessaan pitkin katukäytäviä tai keräytyessään lyhtytolppien ympärille lukemaan niihin kiinnitettyjä lakkokomitean tiedonantoja.
Kapakat ja kaikki väkijuomalähteet olivat suljetut ja kun yleisö käyttäytyi rauhallisesti ja mallikelpoisesti, ei nuorilla kansalliskaartilaisilla ollut järjestyksen ylläpitämisestä mitään vaivaa. Markuksesta muuten tuntui, että tämä heidän kaartilaistoimensa olikin jonkunlaista leikkinäytöstä, jota näyteltiin vakavin naamoin ja totisin mielin. Hän ei voinut uskoa, että heillä yleisön silmissä olisi mitään järjestysvallan auktoriteettia. Että niin kuitenkin oli laita, sen tuli hän huomaamaan jo tällä ensimmäisellä vartiovuorollaan Kasarminkadulla. Lakkokomitea oli antanut tarkat määräykset siitä, minä aikana päivästä ja kuinka pitkään ruoka- ja maitokaupat saivat olla auki. Näitä määräyksiä oli kuitenkin huomattu rikottavan ja "esikunnasta", kuten Markus tovereineen nimitti lakkokomiteaa, tuli kaikille vahdissa oleville kansalliskaartilaisille käsky valvoa ankarasti, että kaikki kaupat pysyvät luvattomana aikana visusti suljettuina. Vähän tämän jälkeen huomasi Markus toverinsa kanssa, että eräs ruoka- ja sekatavarakauppa oli auki ja että siellä kävi ostajia. Mitäs muuta kuin noudattaa käskyä ja mennä vaatimaan sen sulkemista. Mielessään epäillen, tulisiko puodinomistaja olemaan millänsäkään heidän, sivilipukuisten nuorukaisten antamista käskyistä astui Markus vakavana puotiin, toverin seuratessa ihan kintereillä. Kauppias loi pelästyneen silmäyksen heidän kansalliskaartimerkkeihinsä ja siitä rohkaistuneena kysyi Markus:
— Miksi te pidätte puotianne auki, vaikka se on tähän aikaan kielletty?
Markus ei ollut uskoa silmiään, nähdessään puodinomistajan selvästi vapisevan. Epäselvällä ja änkyttävällä äänellä mutisi hän jotakin, mistä Markus ymmärsi niin paljon, että hän lupasi heti sulkea puotinsa. Kun toverukset olivat palanneet kadulle, riensi hän todellakin täyttämään lupauksensa.
Nyt vasta käsitti Markus, etteivät he olleet näyttelijöitä missään leikkinäytöksessä, vaan että he olivat jonkun uuden ja salaperäisen mahdin edustajia — mahdin, jonka edessä yleisö vaistomaisesti taipui ja alistui. Tehdessään itselleen selväksi, että tämä mahti pohjaltaan oli kansantahto, ei siinä arkipäiväisessä ja alasrepivässä mielessä, missä räyhäävät joukot sitä jumaluutenaan käyttävät, vaan korkeammassa ja pyhemmässä, koko yhteiskunnan ja isänmaan parasta tarkottavassa mielessä, — tehdessään tämän itselleen selväksi, tunsi Markus rintansa laajenevan. Hän ei ollut enää mikään leikkinäyttelijä, joka valkoinen side käsivarressaan ilman tosi tarkoitusta mitteli katuja, vaan tärkeän ja mahtavan vallan palvelija. Kun kauppapuodin ovi paukahti kiinni, hengähti hän syvään ja tunsi itsensä vaikuttavaksi tekijäksi keskellä tätä kaaosta.
Astellessaan näissä mietteissä mäkeä ylös, huomasi hän kirurgisen sairaalan kohdalle tultuaan katukäytävällä Olgan, joka silmät maahan luotuna kulki samaan suuntaan. Markus kiinnitti katseensa häneen, mutta Olga ei kääntänyt päätään. Toveristaan erkaantuen läheni hän katukäytävää ja virkkoi:
— Olga!
Olga säpsähti, pysähtyi ja kääntyi häntä kohti. Hänen katseessaan luuli Markus huomaavansa samalla kertaa surua, arkuutta, ikävöintiä ja uhmaa. Olga ei puhunut mitään, katsoi vain Markukseen, silmissään tuo monivivahteinen ilme.
Markus käsitti heti, että Olga oli seisonut väkijoukossa ylioppilastalon edustalla, kuten hän oli vaistonnutkin, sekä sitten seurannut heidän osastonsa jäljessä tänne Kasarminkadulle. Lämmin hellyyden tunto sekä katumus illallisesta käytöksestään täyttivät hänen sydämensä.