"Eikä kun sen ylimmäisen renki, se Agricola Turusta", selitti Pietari.
"Yhyy, siis itse piispa. No, eihän tässä sitten ole hätääkään."
"Elä sano, veikkonen, sillä lailla!" varotteli Pietari. "Onnettomuutta se tuo tullessaan luostarille. Taivassalon kirkkoonkin oli hänen siellä ollessaan lentänyt suuri musta lintu ja kaikki olivat tunteneet tulikiven katkua."
"No eihän tuo sitten kovin vaarallista ole. Kyllähän tulikiven katkun aina kestää", lohdutteli Tuomas ja sitten meloskelivat he yksin matkoin luostarin rantaan.
Siellä oli Ursula Tuomasta vastassa. Hänellä oli yllään vyöllä kiristetty nunnan aluspuku, mutta kaavun, kaulavaatteen ja skapulaarin oli hän jättänyt pois. Hunnustaan oli hän ratkonut pois "Kristuksen kruunun" ja muodostanut siitä tavallisen naisten päähineen.
"No, oletko valmis?" huudahti hän Tuomaalle nauravin ilmein.
"Ihan valmis", vastasi Tuomas, "kaiken omaisuuteni lastasin tähän laivaani ja jätin Kailonsaaren iäksi. Mutta oletpas sinäkin, tyttöseni, muuttunut. Tuskin sinua enää nunnaksi tuntisikaan. Oliko erojaishetki muuten hyvin haikea?"
Hän kokosi omaisuutensa, johon kuului hylkeennahkainen laukku, jousi ja nippu jänisansoja, sekä nousi rannalle.
"Haikea oli", vastasi Ursula Tuomaan viimeiseen kysymykseen, "abbedissakin oli ihan tuhkan harmaa, jollei hän muulloinkaan liiaksi punota".
"Entä tippuivatko erokyyneleet?"