"No?" sanoi hän kysyvästi ja pysähtyi Antin eteen.
"Olen vähän sairas, päätäni pyörryttää", vastasi Antti, "ja siksi aioin pyytää vapautta koulusta, ainakin täksi päiväksi. Tässä ovat viimeksi suomentamani psalmit."
"Tietysti sinä saat vapautta niin kauaksi kuin paranet. Mene nyt heti ja asetu levolle, minä käyn sitten illalla katsomassa ja toimitan jotakin rohtoa. Mutta jaksatko sinä yksin kulkea?"
"Kyllä minä jaksan", kiirehti Antti ja tervehdittyään lähti horjuen astelemaan ulos portista.
"Mutta kylläpäs siellä taas on meteli kuin sutten luolassa!" kuuli hän Juustenin sanovan kiiruhtaessaan koulutupaan.
* * * * *
Andreas Pietarinpoika oli nykyään katedraalikoulun ylemmällä eli kuoriosastolla. Tämän osaston oppilaita kutsuttiin vanhastaan kuorivikaareiksi, heidän kun tuli tuomiokirkossa harjotteleida kaikenlaisiin papillisiin tehtäviin. Vaikka Antti ei vielä ollut koulussa ollutkaan säädettyä aikaa, oli Juusten ilmottanut hänelle, että hänet voitaisiin jo tänä syksynä vihkiä papiksi. Se saattoi tapahtua sekä katsoen Antin etevyyteen että myöskin pelastaakseen häntä joutumasta kirjuriksi, johon toimeen kuningas usein väkivalloin otatti kouluista etevimpiä oppilaita. Juusten itsekin oli tavallista aikaisemmalla papiksi vihkimisellä pelastettu sellaisesta kohtalosta.
Edellisenä päivänä, joka oli sunnuntai, oli Antti ollut kuoripalveluksessa ehtoojumalanpalveluksen aikana. Sen päätyttyä oli hän pistäytynyt sakaristoon jollekin asialle. Siellä oli ollut pari vanhempaa kaniikkia, joiden keskustelusta seuraava palanen oli herättänyt hänen huomiotaan:
"… Askaisista tulimme sitten vesitse Naantaliin, jossa eräs nuori tyttö oli vihittävä nunnaksi."
"Nunnaksi? Mutta tosiaankin, olenhan minä siitä jo kuullut. Omituista, että niitä vielä löytyy luostariin menijöitä. Vaan kukapa niistä nuoren tytön mielenkäänteistä selvän otti. Mistähän tuo hupakko lienee muutoin ollut kotoisin?"