"Onko sisar Kaarina toinen niistä sairaista?"
Nyt oli isä Henrikin vuoro katsoa häntä ääneti ja suurin silmin, samalla kuin Antti jatkoi pyytävästi:
"Sanokaahan, isä!"
"Mutta minähän kysyin sinulta kokonaan toista asiaa", sanoi isä
Henrikki, koettaen saada ankaruutta ääneensä.
"Niin, mutta sanokaahan, onko sisar Kaarina sairaana", tinki Antti itsepintaisesti aivankuin hän ei olisi kuullut tai tajunnut esimiehensä sanoja.
"Ei, vaan sisaret Agnes ja Elina", vastasi konfessori vihdoin neuvotonna.
Antti hengähti syvään aivankuin raskas paino olisi hänen päältään pudonnut. Samalla hymyili hän niin onnellisen ja kiitollisen näköisenä, että isä Henrikin oli, ainakin tällä kertaa, mahdoton panna toimeen ajattelemaansa nuhdesaarnaa. He lähtivät ääneti sakaristosta ja kulkiessaan kirkon läpi, jossa maallikkoveli juuri sammutteli kynttilöitä, silmäili isä Henrikki syrjästä Anttia ja pudisti arvelevasti päätään.
"Mutta miksikä hän kuitenkaan ei tällä kertaa antanut ääntään kuulua?" ajatteli Antti pihan yli kulkiessaan. Vaan siitä huolimatta tunsi hän olonsa paljon keveämmäksi kuin äsken kirkkoon tullessaan.