Kaikki katsahtivat katosta riippuvassa puuristikossa palavia kynttilöitä. Yksi niistä oli palanut toiselta laidaltaan sekä ruvennut vuotamaan, kasvattaen "höylänlastua" pitkin toista kylkeään. Se ennusti kuolemaa kuten seinärautiokin. Jokainen tunsi mielialansa kaameaksi ja useimmat tekivät hiljaa ristinmerkkejä sekä supisivat rukouksia. Kun kaikki taas vaikenivat, kuului seinäraution tikitys äskeistä selvemmin.
"Silloin kun rutto tappoi luostarin porvaripihassa viisikymmentä henkeä, olivat viikkoja ennen kaikki kynttilät tehneet höylänlastua ja seinärautiot olivat takoneet kaikissa luostarin huoneissa", lausui priorissa. "Ja vuorokautta ennen kuin ensimäinen sairastui ruttoon, oli kirkontornin huipussa huutanut huuhkaja koko yön."
Syntyi vieläkin kaameampi vaitiolo ja yhä äänekkäämmältä tuntui sisarista seinäraution metallinen raksutus. Saadakseen painostavan äänettömyyden katkaistuksi kysyi Kaarina:
"Kuinkahan kauan siitä mahtaa olla?"
"Se oli tapahtunut kaksikymmentä vuotta ennen minun luostariin tuloani, joten siitä on siis kulunut yli viisikymmentä vuotta", vastasi priorissa.
"Porvarikartanossako vain rutto riehuikin?" kysyi joku.
"Niin. Oli suorastaan Jumalan ihme, ettei yksikään sisarista tai veljistä sairastunut. Mutta silloin olikin pidetty messuja joka hetki ja vigilioita joka yö. Luostarissa oli silloin vielä elänyt hyvin vanha ja hyvin hurskas sisar, nimeltä Helena. Hän oli aikoinaan muuttanut tänne Vadstenasta ja hänen sanottiin olleen Pyhän Birgittan sukua. Jo puoli vuotta ennen ruton ilmestymistä oli hän ennustanut luostarille tulevan suuren vitsauksen, sillä hän oli näyssä nähnyt kuoleman enkelin liitelevän luostarin päällä ja kylvävän tuhkaa alas. Siitä lähtien oli hän yhtä mittaa paastonnut ja rukoillut ja sinä yönä, jolloin huuhkaja huusi kirkontornissa, oli hänelle ilmestynyt Pyhä Birgitta ja ilmottanut, että juuri sillä hetkellä on saapunut rutto porvarikartanoon, mutta sisarten ja erittäinkin sisar Helenan hurskauden ja rukousten tähden se ei ole pääsevä luostarin muurien yli. Ja koko seuraavan viikon ajan oli sisar Helena nähnyt kuoleman enkelin porvarikartanon päällä ja öisin oli taivaalla kuumottanut sillä kohtaa kuin suuri tulipalo. Mutta luostarin muurilla oli sisar Helena nähnyt toisia enkeleitä torjumassa ruton hyökkäyksiä. Toiset sisaret eivät kuitenkaan olleet niitä nähneet, sillä he eivät olleet niin hurskaita kuin sisar Helena."
Nyyhkytyksen tapainen ääni keskeytti tässä priorissan kertomuksen ja kaikki katsahtivat säikähtyneinä sinnepäin, josta se kuului ja kohtasivat sisar Elinan suuret ja pelästyneet silmät. Mutta Elina, jonka rinnasta tuo omituinen ääni oli lähtenyt, painoi päänsä alas ja ryhtyi jälleen työhönsä. Priorissa jatkoi kertomustaan:
"Kokonaisen viikon ajan oli sitten porvarikartanosta yötä päivää kuulunut valitus ja tuskanhuuto. Kolmantena päivänä oli sisar Helena päättänyt mennä sinne lääkkeitä viemään ja rukoilemaan kuolevien puolesta, mutta portilla oli hänelle taas ilmestynyt Pyhä Birgitta ja kieltänyt menemästä, ennenkuin kaikki äänet porvarikartanosta vaikenivat. Sillä rutto oli Jumalan rangaistus siitä, että porvarikartanoon oli asettunut asumaan eräs äitinsä murhaaja, joka ei oikealla tavalla ollut syntejään sovittanut. 'Mutta eikö siellä kuole monta viatontakin?' oli sisar Helena kysynyt, mihin Pyhä Birgitta oli vastannut: 'He ovat kaikki tienneet hänen syntinsä, mutta ovat kuitenkin sallineet hänen asua keskellään. Vaan luostarisisaret eivät ole siitä tienneet ja kun he muutenkin ovat osottaneet suurta hurskautta niin heidät säästetään. Mutta kun luostarikin on nauttinut tuon äitinsämurhaajan lahjoja, niin kohtaa sitäkin rangaistus, vaikka myöhemmin eikä niin ankara.' Niin oli Pyhä Birgitta ilmottanut ja vasta viikon päästä olivat tuskanhuudot porvarikartanossa vaienneet, öinen kuumotus taivaalta hävinnyt ja enkelit kadonneet muurilta. Silloin oli sisar Helena abbedissan kanssa mennyt porvarikartanoon, jonka oli täyttänyt hirmuinen löyhkä, sillä siellä oli ollut viisikymmentä kauheasti turvonnutta ruumista. Mutta niiden keskeltä oli kuulunut hiljaista itkua ja eräästä huoneesta olivat abbedissa ja sisar Helena löytäneet kymmenen kuolleen joukosta pienen tytön ja kaksi poikaa, jotka olivat rutolta säästyneet. Ne jäivät henkiin ja asuivat vielä minun luostariin tullessani porvarikartanossa."
"Mutta mikäs se vitsaus oli, joka sitten sisaria ja veljiä kohtasi?" kysyi hetken kuluttua joku sisarista.