"Ja samalla puhui pyhä neitsyt sinustakin, sisar Kaarina."

"Minusta! Mitä hän minusta puhui?" huudahti Kaarina pelästyneenä.

"Kehotti minua rukoilemaan sinun puolestasi, että sinä pääsisit syntisestä rakkaudestasi."

"Mistä syntisestä rakkaudesta?" sopersi Kaarina hätääntyneenä.

"Se äsken tullut pappisveli!" sanoi Elina lyhyesti ja hänen silmissään välähti jonkunlaista voitonriemua.

Kaarinan valtasi melkein ylenluonnollinen pelko ja kunnioitus Elinaa kohtaan. Hän ei epäillyt hituistakaan, etteikö Elina ollut saanut tietojaan suoraan Jumalan äidiltä eikä hänen mieleensäkään juolahtanut, että Elina olisi saattanut jotakin huomata sinä iltana konventtituvassa, jolloin hän ensi kerran kuuli Antin tulosta luostariin. Rajun mielenliikutuksen vallassa painoi hän päänsä vuoteen reunalle ja tarttui kuin apua etsien Elinan käteen. Kun hän viimein uskalsi nostaa päänsä ja kuivasi kyyneleensä, huomasi hän, että Elina oli laskeutunut pitkälleen. Hän oli ummistanut silmänsä, mutta hänen huulensa liikkuivat kuten äänettömässä rukouksessa. Kaarina tunsi olonsa tavattoman raskaaksi ja hän sekä pelkäsi että toivoi Elinan alkavan uudestaan keskustelun. Itse ei hän uskaltanut tehdä alotetta ja siten häiritä Elinaa hänen rukouksessaan. Vihdoin lakkasivat kuitenkin Elinan huulet liikkumasta, mutta silmiään hän ei avannut, vaan näytti vaipuneen jonkunlaiseen kuumeiseen horrostilaan.

Kaarina nousi hiljaa paikoiltaan ja pani pesään uusia puita. Kun ne hulmahtivat palamaan, läheni hän sisar Annaa, joka yhä nukkui istuallaan, ja aikoi herättää hänet. Mutta vuoteen luo tultuaan kiintyi hänen katseensa sisar Agnekseen, joka näytti kokonaan laanneen hengittämästä. Hän tyrkkäsi Annaa hätäisesti kylkeen ja koetti sitten arasti Agneksen kättä. Se tuntui kylmältä.

"Jeesus Maaria! Hän on kuollut!" kuiskasi hän vapisevalla äänellä sisar Annalle, joka säikähtyneenä karkasi jakkaraltaan ylös.

He tutkivat nyt tarkemmin ja huomasivat sisar Agneksen todellakin jättäneen tämän elämän. Hätäisesti tekivät he ristinmerkin, sytyttivät kynttilän ja asettivat sen Agneksen vuoteen viereen sekä koettivat sopertaa rukouksia. Sitten istuivat he rinnatusten pesän eteen ja alkoivat kuiskailemalla neuvotella, pitikö heidän mennä ilmottamaan asiasta abbedissalle. Mutta kumpikaan ei olisi uskaltanut yksin lähteä hapuilemaan pitkin pimeitä käytäviä ja yhtä vähän olisi kumpikaan uskaltanut siksi aikaa jäädä yksin sairastupaan. Niin jäivät he lopultakin paikoilleen ja kädet toistensa ympäri kiedottuina koettivat he kuiskailevalla keskustelulla lyhentää hitaita yön hetkiä. Mutta joka kerta kuin Elina unissaan äännähti, säpsähtivät he kovin ja kummankin mieleen tuli väkisinkin legenda "Guidon sielun ilmestyksestä", jota äskettäin oli päivällisaterialla luettu. Vasta kun kellot alkoivat soida, kutsuen luostariasukkaita matutina-messuun, tunsivat he vapautuvansa kammon vallasta ja tekivät huojentunein mielin ristinmerkin.

* * * * *