"No onko se sulia nyt hyvässä tallessa?"
"Johan toki. Kätkin sen tuohisessa tuonne ruokakömmänään."
"Sielläpähän sitten olkoon, kunnes tässä päivät pitenevät että pääsee uudelleen metsille. Sitten minä otan ja sivelen sillä kaikki uudet jänisansani. Ja silloinkos minä kannan niitä töpöhäntiä riipittäin kotiin, kuten ennen se Haukka-Simuna, josta isä-vainaja aina puhui ja joka sekin oli ansansa öylätillä pyyhkinyt. Mutta eikös se vaari-vainaja kertonut myöskin, että Simuna oli varkain kätkenyt yhden jänisansan kirkon kynnyksen alle ja toisen alttarin taakse?"
"Josko lie, mutta varohan tuhrimasta sitä kaikkea niihin ansoihisi, sillä jousi sinun myöskin on saatava ennalleen enkä minä sitä varten rupea enää toista öylättiä koplottelemaan", varotteli äiti.
Kuten sanottu, oli Tuomas kekrin aikaan onnistunut kaatamaan hirven. Mutta sen jälkeen oli hänellä metsällä ollut tuiki huono onni. Vihdoin he olivat äidin kanssa huomanneet syyn siihen. Samaa hirveä, jonka Tuomaan nuoli kaasi, oli vainonnut myöskin Tuulensuun torpan mies. Tuomaan ampuessa oli tämä juuri ehtinyt muutamalta kallionnyppylältä parahiksi näkemään, kuinka hänen varma saaliinsa luiskahtikin toiselle. Oli selvää, että hän kiukuissaan oli pahentanut Tuomaan jousen tuolla kateellisen metsämiehen tavallisella tempulla, nimittäin astumalla Tuomaan ampuessa kolme askelta taaksepäin sekä lausumalla: "Liemi kotia, liha metsään!"
Äiti oli silloin luvannut hankkia öylätin poikansa metsäonnen parantamiseksi, ja nyt tiedusteli Tuomas:
"Mitenkäs sillä jousi oikein lumoista päästetään? Sivelläänkö samalla tavoin kuin ansojakin? Siitä minä en muista isä-vainajan koskaan puhuneen."
"Eihän toki sivellä", sanoi äiti vieläkin enemmän ääntään alentaen. "Siihen ammutaan vain nuolella ja se on toimitettava näin: öylätti kiinnitetään kirkkomaanaidasta otetulla tikulla pyöreällä kankaalla ylinnä kasvavan hongan kylkeen, sitten käännytään siihen selin, jousi asetetaan vasemmalle olkapäälle ja ammutaan nuoli keskelle öylättiä. Se jätetään siihen ja astellaan hetikohta taakseen katsomatta kotiin."
"Yhyy, mutta entäpä jos katsoisi taakseen, niin mitähän siitä muka seuraisi?" uteli Tuomas laiskasti.
"Elä hyvä ihminen mene sitä tekemään!" varotti äiti säikähtyneenä. "Muuankaan metsämies ei ollut malttanut sen vertaa itseään pidättää, vaan oli pois lähtiessään kurkistanut taakseen ja nähnyt silloin hongan kylkeen naulittuna Vapahtajan, jonka haavoista oli vuotanut veri. Ja siitä hetkestä oli mies tullut mielipuoleksi. Niin että varo, hyvä ihminen, tekemästä sitä, vaan muistakin tulla suoraa ja sivuilles kurkistelematta kotiin!"