— No, en minä hänestä muuten, mutta nyt kun meiltä on raha kaikki… ja kohta ruokakin kaikki, niin… tuntuu niin ilkeältä että hän käy täällä kurkistelemassa.
— Onhan se kyllä minuakin näinä päivinä vähän vaivannut, — myönnytteli rouva. — Eilenkin sattui kaksi kertaa tulemaan juuri silloin kun minä syötin lapsille marjasoppaa. Kyllä kai hän siitä huomasi, ettei meillä ole maitoa. Ja eilen minun täytyi myöskin lainata häneltä kolme markkaa, kun silittäjältä tuotiin ne sinun kauluksesi… Saisi sen nyt vain pian maksetuksi.
— Tänään minä viimeistäänkin toivon saavani vähän rahaa. Ja ei kai se nyt satunnainen puute hänellekään niin kumma asia liene, — sanoi herra Saarela kuin vaimoaan tyynnytellen.
— Mutta kuulehan nyt, — sanoi vaimo taas hetkisen kuluttua ja keskeyttäen pukemisensa istui kuin lamautuneena vuoteen reunalle. — Tänään tulee taas maitokuski maalta — eikö nyt kello alakin olla jo yhdeksän, niin, ja Kankkusen rouva menee taas hakemaan siltä maitoa ja tulee ottamaan meidänkin kannun niinkuin ennenkin. Mitä sille kehtaa sanoa, kun ei ole penniäkään rahaa?
Hän istui jännittyneenä kuin joka hetki peläten oven aukeavan ja äskeisten, näivettynyttä omenaa muistuttavien kasvojen ilmestyvän siihen uudelleen.
— Sanoo, ettemme tarvitse maitoa, ja sillä hyvä! — vastasi mies kärsimättömästi ja heilautti päätään kuin merkiksi että asia oli hänestä hyvin vähäpätöinen.
Hän huomasi kuitenkin, ettei hän sillä saanut vaimonsa huolestuneisuutta karkotetuksi. Hetkisen kuluttua sanoi hän sen vuoksi reippautta teeskennellen:
— Minä käyn maitopuodista noutamassa… pyydän iltaan tai huomiseen asti velaksi, ja kun hän tulee kannua ottamaan, niin sinä saatat sanoa että me olemme ehtineet jo maitopuodista ottaa.
Vaimo tuntui kuin vapautuvan jännityksestään ja rupesi pukeutumistaan jatkamaan. Mies otti porsliinisen maitokannun ja lähti ulos.
Palattuaan asetti hän täysinäisen kannun pöydälle.