— Siinä on maitoa, ja sitte minä lähden rahaa tekemään, — sanoi hän iloisena, kun oli onnistunut hämilleen joutumatta ja aivan luonnollisena asiana ottamaan velaksi maitoa.
Juuri herännyttä tyttöä käsillään heijaten jatkoi hän reippaasti:
— Sitte saat maksaa ne pikku velkasi, Kankkusen rouvalle ja muille… ja sitte, tiedätkös, otamme palvelustytön että sinäkin saat vähän hengähtää ja minä rauhassa työskennellä… ja sitte se käy taas kuin voideltu, hei vaan!
Kyökin ovelle koputettiin taas. Se oli Kankkusen vaimo, joka pisti kuten äskenkin päänsä sisään ja sanoi:
— Siellä on maitokuski portilla. Antakaahan astia, niin minä otan samalla teillekin.
Herra Saarela oli mennyt kamariin ja kuuli vaimonsa sanovan:
— Emme nyt tarvitsekaan… kerkesimme jo puodista ostaa.
— Vaikka, kyllä te lapsille enemmänkin tarvitsette… ja maalta tuotu maito on aina parempaa. Antakaahan vain kannu, niin mä tuon samalla kertaa.
— Kyllä me tulemme nyt tämän päivän tälläkin toimeen… eikä tässä ole astiaakaan käsillä, — koetti rouva Saarela vältellä, mutta Kankkusen vaimo näki pöydällä tyhjän läkkiastian, otti sen ja vakuutti ulos mennessään:
— Kyllä se tulee lapsille tarvituksi.