— Mene sinä nyt kerrankin, ettei minun aina tarvitse… kuuletko, nyt se on jo käytävässä!
— Olkoon… hitto! — ja mies heilautti ärtyneesti kättään.
Rouva riensi kyökin kautta porraskäytävään, mutta mies istui pöydän ääreen, laski kyynärpäät pöydälle ja asetti nyrkit korvilleen, kohta taas ne poistaakseen ja jännittyneenä kurottautuakseen kyökkiä kohti.
Rouva palasi taas kamariin ja istui sohvalle, ottaen nuoremman lapsen syliinsä. Kun hän ei puhunut mitään, kysyi mies arasti ja uskaltamatta katsoa häneen:
— Sinä et tietysti ottanut kaljaa?
— Otinpahan.
— Kankkusen rouva maksoi.
— Äsh, taasko sen piti siihen ehättää!
— Hän oli käytävässä kun ajuri tuli, ja kun minä sanoin etten voi tällä kertaa ottaa kaljaa, käski hän vain ottaa ja haki rahat… Ei kai se ainakaan pahasti ollut, kun hän kerta tietää että meillä tällä kertaa sattuu olemaan rahanpuute.
— Tiesi hänen — murahti mies, mutta mielessään täytyi hänen myöntää vaimonsa olevan oikeassa.