Tuon vastapäätäni istuvan naisen silmäin asento hänen katsoessaan vinosti minun ohitseni ulos, nosti vuosien takaa eteeni Esterin katseen, sellaisena kuin sen silloin aidanreiästä tirkistellen viimeksi näin. Käänsin uudelleen katseeni häneen ja kun hänen silmänsä tällä kertaa olivat pysähtyneet johonkin vaunun keskustassa, saatoin minä taas häntä hetkisen tarkastella. Ja omituisesti tuon täysikypsyneen ja raskasilmeisen rouvan olemuksesta selkeni minulle piirre piirteeltä Esteri sellaisena kuin hänet viimeksi näin kaksitoista vuotta sitte. Tuo mikä häneen oli lisäksi tullut ja mikä minulta ensin Esterin peitti, oli siis kymmenen vuoden työtä!

Tunnettuani hänessä entisen koulupoikaihanteeni minä hiukan säpsähdin ja siirsin nopeasti katseeni ulos, aivankuin olisin liikkunut luvattomilla aloilla. Hän nähtävästi huomasi säpsäykseni, sillä hän käänsi nopeasti silmänsä minuun ja alkoi taas vuorostaan minua tarkastella. Minä katsoin koko ajan herkeämättä ulos, mutta en huomannut silti muuta kuin että hän tarkasteli minua. Yhtäkkiä teki hänkin säpsähtävän liikkeen, muutti asentoa ja alkoi katsella taas vaunun keskukseen. Kun pikimmältään silmäsin häntä, huomasin hänen silmistään ja koko olennostaan hävinneen äskeisen raskasilmeisyyden ja hänen käyneen sen sijaan rauhattomaksi. Hänkin oli siis tuntenut minut.

Päästyäni täyteen varmuuteen siitä että hän oli todellakin Esteri ja että hänkin oli minut tuntenut, tuli ensimäisenä mieleeni nousta häntä tervehtimään. Mutta minä en saanut sitä tehdyksi. Omituisesti valtasi minut samanlainen ujous kuin ennenkin hänen läheisyydessään ollessani, jopa tunsin sydämenikin alkavan levottomasti lyödä, aivankuin entisyys olisi tahtonut kaikkine piirteineen vielä kerran eloon havahtua. Mielessäni olivat jo valmiina sanat, joilla häntä puhuttelisin, mutta kun minä silmäsin häneen ja katseemme osuivat vastakkain, säpsähdimme me kumpikin uudelleen ja aloimme katsella toisaalle. Ja mitä enemmän aikaa kului, sitä vaikeampi oli minun panna päätöstäni toimeen. Asemani tuntui samanlaiselta kuin ensimäisenä ylioppilaskesänäni kerran Esterin kotona ollessani. Esteri istui yksinään ottamatta keskusteluun osaa ja minä aioin nousta ja siirtyä hänen luokseen, alottaakseni puhelun hänen kanssaan, mutta päätöstäni en saanut toimeen, istuin vain rauhatonna ja haudoin mielessäni niitä sanoja, joita aioin hänelle puhua.

Eräälle kaupunkiasemalle pysähtyessämme nousi sitte Esteri paikaltaan, kokosi kapineensa ja ikäänkuin välttäen minuun katsomasta valmistausi junasta lähtemään. Kun vaunusta oli paljon ulosmenijöitä, pysähtyi hän hetkeksi vartomaan ja siinä lähelläni selin minuun seisoessaan tuntui minusta koko hänen olennossaan olevan epäröimistä ja odotusta ja minun valtasi vielä kerran voimakas halu ryhtyä häntä puhuttelemaan. Mutta silloin tyhjeni oviaukko ja Esteri meni ulos.

* * * * *

Monesti kaduin ja soimasin sen jälkeen itseäni, etten tuolla junamatkalla ollut häntä lähentynyt. Sillä lakkaamatta palasivat ajatukseni häneen, ne muodostelivat ja täydensivät hänen kuvaansa ja yksinäisinä hetkinä saatoin minä pitää pitkiä keskusteluja hänen kanssaan ja tunkeusin yhä syvemmälle hänen sieluunsa. Ja niin valtasi minut vähitellen varma usko, että hän on juuri se ihminen, jonka kanssa minä täydellisesti voisin sukulaistua. Uskottelinpa itselleni hyvin tärkeäksi seikaksi sitäkin, että hän oli ollut ensimäisen ja puhtaimman ja siis myöskin kirkasnäköisimmän lemmentunteeni esineenä. Ja toisaalta tulin minä yhä enemmän vakuutetuksi, että hänkin ajatteli ja tunsi samoin ja että minä olin muodostunut hänen mielikuvamaailmansa keskustaksi aivan samoin kuin hän minun.

Vaikka minua kouluaikanani olikin aina vaivannut epäilys, ettei hänellä ole minuun nähden samoja tunteita kuin minulla häneen, pidin minä nyt päinvastoin hyvin varmana, että hän oli jo silloin rakastanut minua sekä sen jälkeen uskollisesti ja vaieten säilyttänyt minut mielessään. Minä muistelin tarkoin hänen käytöstään ja kasvonilmeitään niinä kertoina, jolloin minä olin pikimmältään joutunut hänen kanssaan tekemisiin, ja kaikki minusta näytti puhuvan tuon vasta syntyneen vakaumukseni puolesta. Ja vaikka täysikypsynyt mies minussa säälivästi hymyilikin tällaisille lapsellisuuksille ja koetti minua vapauttaa niiden vallasta, pidin minä kuvitteluistani kuitenkin lujasti kiinni.

Täten olin minä yks-kaks joutunut saman "kristallimuodostuman" alaiseksi kuin vuosia aikaisemmin tuo ystäväni, jonka lemmenvaiheita minä tyyntyneen miehen ylemmyydellä olin syrjästä seurannut. Kuten lehdetön ja kuivunut oksa vanhan suolakaivoksen pohjalla täyttyy tuhansilla kimmeltävillä pikku kristalleilla, niin minunkin mielikuvitukseni lisäili lakkaamatta Esteriin kaikkia ajateltavissa olevia hyviä ominaisuuksia ja koristeli kuviteltua sukulaisuuttamme lukemattomilla mielikuvituksen timanteilla. Ja noin häntä muodostellessani valtasi minut usein polttava ikävä ja ahnaasti minä häntä silloin mielikuvituksessani syleilin.

Tuollaisissa romanttisissa lemmenvaiheissa kului koko seuraava talvi, minun saamatta uudelleen Esteriä tavata tai muutoin hänestä mitään kuulla. En tiennyt edes hänen olinpaikkaansakaan, hämärästi vain muistelin joskus kuulleeni, että hän oli aikoinaan mennyt naimisiin jonkun rautatievirkamiehen kanssa.

Seuraavana kesänä matkustin minä kesälomaani viettämään muutamalle idyllisessä sisämaan seudussa olevalle terveyslähteelle, jossa kerran olin veljeni seurassa ollut ja johon silloin erikoisesti miellyin. Siellä tapasin aivan odottamatta Esterin.