— "Hoi mitä ma kuulen, ystäväni?" huusi Mesikämmen kummastellen. "Vai sinä halveksit mettä! Sepä nyt oikein on mieliruokani. Jos minusta tahdot hyvän ystävän, niin tuo minulle vähän sitä lajia."
— "Oh, laskette leikkiä, armas setäni", sanoi Repolainen.
"En totisesti", vastasi Mesikämmen.
"No, sitten voin toimittaa teille hyvän atrian. Tuolla vuoren juurella on Simalan talo; siellä on mettä koossa enemmin, kuin milloinkaan ennen olette nähneet".
Mesikämmenen tuli nyt suu veden valtaan; "saata minua sinne", huusi hän, "jos olisi vaikka kuinka vähän, niin tahdon ruveta sinulle ikuiseksi ystäväksi, kun vaan toimitat minun siihen herkkupaikkaan".
— "Tulkaa sitten", sanoi Repolainen, "ehkä olen kovin kipeä ja raskas, en tahdo kuitenkaan voimiani sääliä, kun on minulla tilaisuutta palvella teitä, kunnianarvoisa setäni". Kettu veitikällä ei ollut muuta mielessä, kuin toimittaa vieraallensa hyvä selkäsauna.
Repolainen juoksi edellä ja Mesikämmen tulla lotkotteli perässä, kunnes päästiin Simalan puutarhaan. Oli jo ilta lähestynyt. Repolainen tiesi hyvin että isäntä tähän aikaan otti unta kammiossaan. — Oli pihalla vahva tammi, jonka isäntä oli ottanut halaistaksensa. Tähän oli hakattu kaksi paksua vaajaa, jotka tekivät puussa leveän aukon.
"Tuossa puussa", sanoi Repolainen, "on enemmän mettä, kuin voitte aavistaakkaan. Pistäkää kuononne tuosta aukosta sisälle, mutta älkää olko aivan perso, sillä tiedätte hyvin, kuinka vaikeasti mesi sulaa vatsassa".
"Oh, en minä mikään ahmaja ole", vastasi Karhu, tungeten päänsä ja etujalkansa puun-aukkoon. Mutta Repolainen repi vaajat pois ja Mesikämmen oli vangittu. Siinä hän nyt parkua möyrysi potkien takajaloillansa, kunnes talon-isäntä juoksi ulos nuija kädessä katsomaan, mikä nyt olisi.
"Miltä maistuu mesi, hyvä setäni?" huusi nyt Repolainen. "Syökää kohtuullisesti, ettei tulisi kalliille terveydellenne mikään vamma. Katsokaa isäntä hyväkin tulee teille seuraa pitämään. Hän ehkä antaa teille vähän jälkiruokaa atrianne päätteeksi". — Ja näin sanottua, kettu juosta ketkutteli kotia linnaansa. Mutta isäntä, kun huomasi, miten oli asiain laita, pani koko naapurikunnan liikkeelle. "Tulkaa", huusi hän, "totta-tosiaan on puutarhassani karhu, se on puussa kiinni, se ei pääse sieltä mihinkään." Pappi, kokki, haudankaivaja ja muut kaikki tunkeusivat ulos tätä ihmettä katsomaan. Yhdellä oli heinähanko, toisella lapio ja kaikki rupesivat aseillansa, mikä kullakin sattui olemaan, karhu raukkaa ahdistamaan. Tämä nyt joutui huutavaan hätään. Tuskassansa repi hän verestävän päänsä puusta, jotta nahka ja molemmat korvat reväistiin pois; mutta vieläkin oli hän jaloistansa kiinni. Päästäksensä niistä irti, menetti hän molemmat kyntensä. Nyt hän juosta nilkutti vainoojiansa pakoon. Seppä koetti saavuttaa häntä suurella vasarallansa, toiset taas lapioilla; Jusu renkimies ahdisti häntä pitkällä varstallansa; Jusu ja Kyösti olivatkin vainoojista ilkeimmät. Leena emäntä juoksi hiilihanko kädessä vaimoväen päällikkönä. Naiset olivat tässä takaa-ajossa erinomaisen innolliset. He riensivät hapset hajalla huutaen ja purkaen ojien ja aitojen yli, itsiänsä vähintäkään säästämättä. Leena emäntä oli aina etunenässä. Mutta yht'äkkiä kääntyi Mesikämmen ja syöksi viisi naista jokeen. Niitten joukossa oli myöskin urhea emäntämme. Tästäpä melske ja huuhu vielä pahempi. "Katsokaa", huusi kylän pappi, "Siellä uppoo Leena emäntä veden alle, hyvä palkinto sille, joka hänen pelastaa" No, miehet oieti karkasivat veteen, josta Karhulle vähän heugen-vuoroa.