Vilvoitellaksensa saamia haavojansa, karkasi myös Mesikämmen raukka jokeen. Nyt kulki hän virran viemänä jokea alaspäin, voivotellen korvia ja jalkoja, ja kiroten Repolaista.
Repolainen, joka tällä aikaa oli ollut kanain pyynnössä, tuli nyt jokeen saalistansa viruttamaan. Täällä hän näki Karhun hervotonna kulkevan virtaa alaspäin. Repolainen ensin vähän hämmästyi nähdessänsä karhun vielä olevan hengissä. Mutta kun näki hänen olevan korvia paitsi, tuli hän tästä hyville mielin, jotta huusi: "hoi, Setäseni, minkä tähden olette jättäneet korvanne Simalaan?" Karhu, päästäksensä Ketun irvistelemisistä, sukelsi veden alle. Nyt ajoi virta hänen rantaan, jossa makasi odottaen kuoleman lähestymistä. Vihdoin, kun ei kuolemaa kuulunut, rupesi hän jälleen matkalle ja pääsi, vaellettuansa neljä päivää suuressa tuskassa, vihdoin viimeinkin kuninkaan hoviin.
Kuningas kun näki, mimmoisena Mesikämmen palasi matkastaan, huusi: "Jumala nähköön, Karhuseni, kuka on sinun tuohon kurjuuteen saattanut?"
"Repolainen heittiö", vastata murisi Karhu, Sitten Kuningas vannoi juhlallisen valan, että semmoinen kuonon mies kuin Karhu ei olisi suotta semmoista solvausta kärsinyt. Kunniansa ja vieläpä kruununsakin pani hän pantiksi siitä, että olisi Repolainen ilkeyttänsä katuva; muutoin hän ei tahtoisi muka ikinä miekkaa kantaa. Tämmöisen valan teki kuningas.
Kuningas kutsutti sitten neuvoskuntaa kokoon. He päättivät taasen kutsuttaa Repolaista töistänsä tiliä tekemään. Kissa Mirri piti lähettilääksi rupeemaan. "Sano sille roistolle", lausui kuningas, "että hänen on kuolema edessä, jos hän jää kolmannen kerran kutsuttavaksi".
"Mitä minä vaivainen voin tehdä", arveli Kissa alla päin, pahoilla mielin. "Minä olen ainoastaan pieni kissa. Kuinka voin minä siinä toimeen tulla, mihin ei karhukaan kyennyt? Älkää pahaksi panko, ett'en voi ottaa tuota tehtäväkseni".
"No, vähänpä tuosta", vastasi kuningas; "moni pikkuinen mies on käytöksistänsä sukkela, ymmärryksestänsä terävä. Sinä, Kissaseni, et ole suuren suuri, etkä myöskään pienen pieni, vaan sinä olet tarkka ja varova".
"Minä noudatan Teidän korkeata tahtoanne", sanoi Mirri aivan hyvillänsä kuninkaan ylistyssanoista. "Jos matkallani näen jonkun aaveen tien oikealla puolella, siitä tiedän onnistuvani."
Kolmas Luku.
No, Kissa oli astuskellut vähän matkaa, niin näki pääskyisen lentävän. "Tule, kultalintuni", huuti hän, "tule, istu oikealle puolelleni". Vaan lintu lensi vasemmalla puolella olevaan puuhun ja rupesi laulamaan. Tästä joutui Kissa pahoille mielin, kun nyt tiesi yrityksensä menevän mitättömäksi. Mutta mitäs tästä? Hän astui vaan yhä eteenpäin, kunnes pääsi Veitikkälään, jossa tapasi Ketun istuvan linnansa edustalla. Kissa nyt sanoi asiansa, miten oli tullut kuninkaan lähettiläänä.