"Terve-tultuanne, armas orpanani!" vastasi Repolainen. "Toivon teille Jumalan siunausta". — Minkä siunauksen Repolainen mielessänsä toivoi, sen lukija helposti arvaa. "Orpanani, mitä tahdotte ruuaksi? Uni tuntuu aina makeammalta, kun vatsa on hyvin täynnä. Täksi yöksi olette vieraani; huomenna tahdomme yhdessä lähteä matkoille. Minun on erinomaisen hauska, kun saan teitä kumppanikseni. Sillä kaikista sukulaisistani ei ole ketään, johonka semmoisella uskalluksella luottaisin kuin teihin. Tuo Karhu on kovasti siistitön ja ahnas. Hän kohteli minua törkeästi ja säädyttömästi. Minä en kuinkaan uskaltanut lähteä maikoille kanssansa. Mutta teidän kanssanne on minun oikein hupainen matkustella. Huomenna tahdomme oieti auringon nousulla lähteä liikkeelle".
Mirri vastasi: "Mikäpä on kohta lähtiessämme? Nummella matkustaessamme tulee meille kaunis kuunvalo".
"Äläs vielä", arveli Repolainen, "yö-matkustamiset ovat kovin vaaralliset ja vaivaloiset. On, näethän, niitä, jotka päivänpaisteessa ovat hyvinkin kohteliaat, vaan kuunvalossa pahimmat viholliset".
"Jos niin on", vastasi Mirri, "tahtoisin kernaasti tietää, mitä voin saada ruuaksi, jos yöksi jään".
"Minulla on hyvää mettä", sanoi Repolainen.
"En syö semmoista", ärjäsi Kissa melkein sylkäisten. "Mutta eikö teillä olisi hiiriä syötäväksi tarjota?"
"Mitä ma kuulen! syöttekö mieluisasti hiiriä?" sanoi Kettu, "Onko se vaan todella sanottu? Oh, jos niin on, onpa naapuri-papilla aitta, jossa on hiiriä niin että kihisee. Pappi on hyvin halukas pääsemään niistä vapaaksi. Minä saan joka päivä kuulla hänen marittavan niistä".
"Viekää minä sinne", huusi varomaton Kissa.
"No, kyllä minä teille sitten toimitan oivaa ruokaa".
Mirri otti uskoaksensa Ketun sanoja ja seurasi jälkiänsä. Näin tulivat papin aittaan. Repolainen oli entispäivänä kaaputtanut rei'än seinän alle, josta sitten yön pimeydessä oli varastanut kanan. Martti, papin vanhin poika, kohosi kanan kostajaksi. Hän asetti paulan Ketun tekemän reiän eteen, jotta kanan-varas siihen puuttuisi. — Tätä Repolainen hyvin tiesi.