"Pistäytykää nyt tuosta lävestä sisälle, armas orpanani", sanoi pahan-ilkeä Kettu. "Minä tahdon tässä vartioida, niin kauan kuin te atrioitsette. Kuulkaa vaan kuinka hiiret vinkuvat siellä sisäpuolella. Palatkaa sitten kun olette syöneet tarpeenne".
"Eihän täällä vaan mitään vaaraa lie?" kyseli Kissa tirkistellen Repolaista. "Nuot papit ovat usein hyvin liukkaat, jos lihavatkin".
"Oh, jos olette pelkuri", vastasi Repolainen, "niin menkäämme kotio, kyllä minä sielläkin voin tarjota teille jommoisenkin atrian, ehk'ei hiiriä siellä ole saatavana".
Mutta Mirri riensi reikään ja tarttui paulaan. Tämmöisen kohteliaisuuden osoitti Kettu Repolainen vieraallensa.
Mirri, kun tuskissansa pyrki irti päästä, joutui yhä ahtaampaan kiinni. Repolainen kysyi: "Mirriseni, mimmoiset ovat hiiret syödä? hyvät, luullakseni. Jos pikku Martti tietäisi sinun atrioitsevan täällä, niin kylläpä hän tulisi tuomaan sinulle sinappia; hän on hyvin kohtelias nuorukainen. Oh, onko hovissa otettu tavaksi veisata noin pitkiä ruokavirsiä, kuin sinä, veli pyhä, vetelet?" Näin sanottua, Repolainen läksi tiehensä, miettien jotakin toista konnantyötä.
Mutta Mirri vaikeroitsi surkeasti, niinkuin hädän-alainen kissa ainakin, kunnes Martti heräsi unestansa ja hyppäsi ilomielin vuoteeltansa. Hän herätti isänsä ja äitinsä ynnä koko perheen, huutaen: "me olemme saaneet Ketun kiinni". Pappikin hät'hätää pistäytyi pieneen yönuttuun. Kaikki juoksivat nuijia ja soittoja käsissä, tappaaksensa varkaan. Mirri, joka luuli kuoleman lähestyvän, rupesi nyt leiskumaan entistä pahemmin. Toisen silmän kadotti hän nuijan-lyönnistä. Nyt kun oli melkein pääsemättömissä, kävi hän papin reiteen kiinni ja rupesi hirmuisesti kostamaan. Pappi kävi pyörryksiin ja tästä kaikki niin hämmästyivät, että Kissasta huolimatta menivät viemään pappia vuoteelle. Kissa raukka jäi vielä elämään.
Haavoitettuna ja melkein puoli-kuolleena rupesi Mirri vielä henkensä edestä taistelemaan, kunnes hänen viimein onnistui hampaillansa leikata paksu köysi poikki. Nyt riensi riihistä ulos ja läksi aika vauhtia hoviin juoksemaan. Koko matkan valitti hän itseksensä kadotettua silmäänsä ja haavojansa sekä Ketun häpeällistä petosta.
Mutta nyt kuninkaan viha virisi ilmi-tuleen. Hän uhkasi surmaa ja kuolemaa petturille. Taas kutsutti neuvoskunnan kokoon ja kysyi kokoontuneilta ylimyksillä, mitä oli tehtävää.
Mäyrä Metsäsika vastasi: "Kutsuta häntä kolmas kerta, jos hän silloinkaan ei tule, anna hänen mennä kuolemaan".
"Kuka tahtoo mennä kutsumaan häntä?" kysyi kuningas. "Kenellä on semmoinen into minua palvelemaan?"