"Armollisin Kuningas", vastasi Mäyrä, "kyllä minä mieluisesti lähden tälle kutsumustoimelle, jos niin hyväksi näette".
"Mene ystäväni", lausui kuningas, "mutta ole varoillasi, ett'et tule tuhoon".
No, Mäyrä läksi astumaan tietä, joka vei Veitikkälään. Perille päästyänsä tapasi hän Repolaisen kotona vaimonsa ja lastensa seurassa.
"Hyvää päivää, Kettu setä", huusi Mäyrä. "Kuinka te, jonka aina olen luullut ymmärtäväksi mieheksi, olette voineet noin pahoin pilkata kuninkaan lähettiläitä? Ettekö jo ole malttaneet mieltänne ja päättäneet tulla kuninkaan oikeuteen? Kanteita teitä vastaan karttuu päivä päivältä. Jos ette nyt tule hoviin, ankara tuomio lankee teidän päällenne. Kuningas miehinensä voiminensa on varmaankin piirittävä linnaanne. Silloin ette voi hävitystä paeta. Te olette perheenenne päivinenne joutuva surman suuhun. Tulkaa siis minun kanssani hoviin. Sukkeluutenne on ennenkin pelastanut teidät hädistä".
"Kiitoksia neuvoistasi, hyvä nepaseni", lausui Repolainen. "Minun on aina ollut sinusta iloa. Tahdon lähteä kanssasi matkoille. Kuninkaan toivon osoittavan minulle hyvää suosiota. Hän tietää minun tarpeelliseksi itsellensä. Minutta ei hän voi toimeen tulla, vaikka olisin tehnyt vielä kymmenen vertaa enemmän pahaa. Ylimykset katsovat karsain silmin älyäni ja toimellisuuttani ja ovat sentähden salaisissa hankkeissa minua vastaan. Meidän täytyy ottaa tarkasteltavaksi mitä on tehtävää".
Sitten lausui Repolainen rakastetulle rouvallensa, Revottarelle, näin: "pidä, herttaseni, tarkka huoli lapsistamme, erittäinkin Mikko pojasta. Hänellä on terävät hampaat, niinkuin isälläkin. Minä toivon siitä pojasta paljon. Vie myöskin Ruso poika pieniin harjoitusretkiin, jotta luonnonlahjansa paremmin eteyisivät. — Älä myöskään tuhlaa talon varoja".
Näin sanottua, meni Repolainen tiehensä, jättäen perheensä, erittäinkin Revottaren suureen kaipaukseen.
Eipä kauaksi päästykään, ennenkuin Repolainen lausui: "armas nepaseni, pelkään pahoin kuolevani tällä matkallani; syntini kauhistavat minua kovasti. Ei ole pappia toista saatavana. Anna minä tunnustan sinulle rikokseni".
"Katuvaisuutenne ilahuttaa minua; tehkää tunnustuksenne ilman pelotta ja varoisuutta".
Repolainen sitten kertoeli muutamia petoksia, joita oli tehnyt Susi Jolkalle. Sen jälkeen lausui hän katuvaisella katsannolla: "semmoinen on tunnustukseni, määrää mitä minun on tehtävää, saadakseni syntini anteeksi. Sen vaan rukoilen nöyrimmästi, määrää nämät tehtäväni mitä suuremmiksi, jotta tulisi sydämmelleni lepoa".