"Minussako runollisuutta! oikein naurattaa. Teillä totta-tosiaan lienee runolliset silmälasit yllänne. Mutta se ei ole mitään runollista eikä mitään pilventakaista, että
"soisin Suomeni hyväksi, maani marjan kasvavaksi,
"kuten Suomen kansa laulaa Kantelettaren runoissa. — Oletteko Kanteletarta lukeneet", lisäsit, luultavasti päästäksesi toiseen puheen-johtoon.
"En, en ole tullut semmoista kirjaa nähneeksi. Nykyaikoina pannaan niin eriskummaisia nimiä kirjoihin, ett'ei nimestä ollenkaan voi arvata mitään. 'Chemie' ja 'Hiavatha', onko nekin nimiä? Mutta mitä lajia tuo — — mainitsemanne on?"
"Kanteletar, se on kokous suomenkielisiä muinoisrunoja, niinkuin Kalevalakin. Tottahan niitä tunnette".
"Muistan minä joskus nähneeni Helsingin Sanomissa —"
"Mutta suomeksi, tottahan niitä olette suomeksi lukeneet".
"Minä en osaa lukea suomenkieltä".
"Oho! nyt olette viisastelevananne. Olenpa kuullut teidän selvää suomea puhuvanne, eikä tällä maalla käykkään juuri mykkänä olla".
"Puhutte leikkiä nyt", arveli herasyöninki, joka jo mielellään olisi muihin asioihin poikennut eikä tahtonut juuri mainittavaksi, että suomea taisi puhua; — "Puhutte leikkiä nyt; minä sanoin, ett'en osaa lukea".