No Repolainen, näistä kuninkaan sanoista hyvin virkistynyt, astui tikapuita alaspäin vihollisillensa suureksi suuttumukseksi ja lähestyi kuningasta ja kuninkaan puolisoa, jotka rupesivat häntä tarkasti tutkistelemaan. Kettu nyt valmistaikse oikein ankariin valheisin. "Jos nyt voin uudestaan voittaa kaninkaan mielisuosion, olen jo voitolla", arveli hän. "Mutta minun täytyy nyt voimieni mukaan valheita laskea".
Kuninkaan puoliso, kun oli kovin hädillänsä, viskasi kysymyksiä yhden toisensa perästä. Repolainen vaan vastasi: "minä tahdon teille kaikki jutella. Kuolema on edessäni; minä en tahdo sieluani kärsimään tunnustuksen laimin-lyömisestä. Parempi on tunnustaa, vaikka tämä tunnustus on esiin tuova hirmuisia kanteita rakastetuita ystäviä ja sukulaisia vastaan, kuin heittää sielunsa ijankaikkiseen kadotukseen".
Kuningas, kun kuuli nämät Ketun sanat, kävi oikein yksitotiseksi ja lausui: "puhutkos totta, Repolaiseni?" Kettu vastasi tirkistellen maata: "ah! armollisin kuningas, vaikka olen köyhä syntinen raukka, on totuus kuitenkin aina ollut minulle kallis, ja mitä minä nyt enään valheista hyötyisinkään? Te tiedätte itse, että minun pitää kuoleman". —
"Oh poloinen raukka", sanoi kuninkaan puoliso, "minä surkuttelen tuskitustansa".
Kuninkaan käskystä vaikeni nyt koko kokous. "Armollisin kuningas!" sanoi Repolainen, "Teidän luvallanne tahdon minä puhua. Jos puhunkin pikaisesti enkä joudu sanojani oikein sovittaa, olen kuitenkin oleva kokonaan todenperäinen. Koko sala-liiton tahdon juuriltansa Teille selitellä".
Viides Luku.
Repolainen nyt alkoi puhua näin: "minun isä vainajani sattui löytämään erään muinaisen kuninkaan kätkemää aarretta. Tästä tuli hän kovin ylpeäksi, rupesi ylenkatseella kohtelemaan kumppaniansa ja koki päästäksensä ylhäisempiin yhteyksiin ja seuroihin. Hän lähetti Kissa Mirrin Ardenni-vuorten jylhiin metsiin hakemaan Karhu Mesikämmenen. Oli, näet, isäni aikomus tehdä Karhu kuninkaaksi ja vannoa hänelle uskollisuuden-vala. Kun Karhu sai tämän sanoman, lähti hän kohdakkoon isäni luoksi. Isäni tuli tästä varsin iloiseksi. Hän lähetti noutamaan Susi Jolkan ja viisaan Mäyrä Metsäsian. Nämät neljä nyt aprikoitsivat asiaa, vieläpä Kissakin viidentenä miehenä. He päättivät kuninkaan tapettavaksi ja tekivät keskenänsä ikuisiksi päiviksi kestävän liiton, jonka vahvistivat vahvalla valalla. — Mutta eräänä aamuna tapahtui että Mäyrä suurusta syödessänsä vähän juopui oluesta, jotta tuli tavallista puheliaammaksi. Nyt tuo tyhmä ei enään voinut suutansa tukkia, vaan jutella lörpötteli vaimollensa koko salaisuuden. Vaimonsa kyllä sitoutui rikkomattomaan äänettömyyteen, vaan mitäs vielä! Ei aikaakaan niin tapasi vaimoani, jonka käski juhlallisesti vannoa, sielunsa, kunniansa ja kalliin autuutensa uhalla, ett'ei tahtoisi hiiskua sanaakaan siitä, mitä nyt muka tahtoi sille jutella. Tämä oli, niinkuin kyllä arvaatte, tähän valaan kohta valmis. Nyt kertoeli hän sille koko asian. Vaimoni taas, kielevä niinkuin naiset ainakin, ei voinut olla tätä kummaa minulle juttelematta. Näin sain minä asiasta tiedon. Jopa nyt peräti! arvelin minä itsekseni, mikä hurjaus on nyt päihinsä puuttunut! Kuninkaamme on korkeasukuinen, mahtava ja armollinen, se olisi meille aivan huono muutos, jos ylentäisimme kuninkaan-istuimelle semmoisen tyhmän hölmön, kuin tuo Karhu on. Näin ajattelin minä monta viikkoa tuota salaliittoa, miettien mielessäni, millä voisin sitä estää.
"Minä sen hyvin ymmärsin, että niinkauan kuin isäni hallussa oli tuo aarre, olisi hänen helppo milloinka hyvänsä kokoilla sotajoukkoa. Sentähden oli ensiksi tarkka huoleni löytää se paikka, johon oli aarre kätketty, ja salaa viedä tämä pois. Jos joskus isäni lähti kotoa pois, seurasin minä kohta jälkiänsä, nähdäkseni, menisikö aarre-paikalle.
"Kerran havaitsin hänen pistäytyvän erääsen rotkoon. Täällä hän luuli olevansa yksin. Ensin katseli tarkasti ympärillensä, mutta kun ei nähnyt mitään ei likellä eikä kaukana, tukki hän rotkon läven sannalla ja poisti hännällänsä jalkainsa tekemät jäljet. Sitten meni hän muille toimille, mutta minä heti aarretta katsomaan. Kohta jälkeenpäin läksin vaimoni kanssa sitä noutamaan. Monet yöt päivät läpitsensä kanniskelimme ja laahasimme tuota, ollen meillä suuri vastus siitä, kun ei ollut meillä rattaita eikä vankkuria, millä olisimme voineet saaliimme pois vetää. Sillä aikaa piti isäni joka päivä kokouksia salaliittolaisten kanssa. Mesikämmen ja Susi Jolkka lähettivät avoimen kirjeen pitkin maakuntaa, houkutellaksensa itselleen lahkolaisia. Tämmöisiä olisi muka joukottain karttuminen. Karhu lupasi maksaa hyvän palkan kaikille, joitten oli halu mennä hänelle sotapalvelukseen. Luottaen aarteesensa, jonka luuli olevan vallankin hyvässä säilyssä, matkusti isäni maakunnan läpitse, näyttäen tätä kirjettä.
"Uudestaan oli kesä tulossa. Nyt palasi isäni kumppaniensa luoksi. Ilomielin näytteli hän heille pitkän luettelon niistä, jotka rahan viettelyksestä olivat sitouneet valtakumouksen tekemiseen. Kävipä Mesikämmen tästä kovin iloiseksi. Nuot viisi toveria lukivat nyt yhdessä tuota ilahuttavaa luetteloa. Ei paremmista lupauksista apuakaan, kuin mitkä siinä oli; kaksitoista sataa Suden sukulaista olisi tuleva pitkillä kynsillään ja terävillä hampaillansa; myöskin olivat kaikki kissat ja karhut ilmoittaneet itsensä Mesikämmenen liittolaisiksi; kukin metsäsika oli valmis kohta marssimaan sotaan. Mutta yksi ehto oli tässä kuitenkin; oli, näet, kuukauden palkkaraha edeltäkäsin maksettava kullekkin soturille. Jumalan kiitosi olen minä saattanut pahat aikomuksensa häpeään.