"Armas Wääräsääreni", sanoi Kettu, "täytyykö meidän nyt toisistamme eritä? Jos sinä ja Oinas Ollikka, te jotka molemmat olette hyvänsuopeat ja hurskaat, tahtoisitte saattaa minua vähän matkaa, olisi se aivan otollista särjetylle mielelleni".
No, nämät, kun juuri jäähyväisissä oltiin, eivät raskinneet tuota ystävyyden osoitusta häneltä kieltää. Kun aikaa vähäisen oli kuljettu, näkivät Veitikkälä linnaansa. Kun sinne oli päästy, sanoi Repolainen Ollikalle: "jää tänne ulkopuolelle vähäksi aikaa odottamaan. Maista sillä aikaa näitä tuoreita ruohoja. Minä otan Jänes ystävämme mukaani sisälle. Pyydän hänen lohdutella vaimoani matkastani". Näin meni hän sisälle Wääräsäären kanssa. Täällä hän näki Revotar rouvan makaavan murheellisena lastensa vieressä. Sillä hän epäili jo miehensä palaavan kuninkaan hovista. Nyt kun näki Repolaisen astuvan sisälle, laukku selässä ja sauva kynnessä, hyppäsi hän ylös ja huusi ilomielin: "Kettu, omenani ainoiseni, missä olet sinä näin kauan viipynyt? kuinka sinun nyt on laita?"
Kettu sanoi: "minä olin juuri Manalan majoihin menemäisilläni, mutta kuningas osoitti minulle laupeutta ja minä jätin hänen, lähteäkseni pyhissä-vaellukseen. Susi Jolkka ja Karhu Mesikämmen jäivät hoviin takausmiehikseni. Kuningas antoi minulle tuon Jäneksen sovintojaisiksi. Me saamme tehdä sen kanssa mitä tahdomme. Sillä kuningas sanoi eritessämme: 'se oli Jänes, joka petti sinun, Repolaiseni'".
Nämät sanat kuultuansa, pelästyi Jänes kovin ja koetti paeta. Mutta Repolainen astui oven eteen ja tarttui häntä niskaan kiinni, jotta hän rupesi kauheasti kiljumaan: "ystäväni, tule auttamaan! minua surmataan! pyhissä-vaeltaja murhaa minun!" — Mutta Jänes raukka ei ennättänyt pitkälle parkua, ennenkuin Kettu puri kurkkunsa poikki. Näin kohteli Kettu Repolainen vieraitansa. "Tule nyt ruualle", sanoi hän vaimollensa. "Harvoin näin lihavaa paistia saadaan. Ensi kerran maailmaan tultuansa, on tuo Jänes huono johonkin kelpaava." Repolainen istui nyt ruualle vaimonsa ja lastensa kanssa. Nahan nyljettyänsä, rupesivat he kaikki hyvillä mielin syömään.
Nyt sanoi rouva Revotar: "kuinka pääsit tuosta pulasta vapaaksi?"
"Oh, se on pitkä juttu", lausui Kettu irvistellen. "Mutta minun täytyy myöntää, että minun ja Hänen Majesteettinsa välisellä ystävyydellä ei ole juuri monta päivää varttuaksensa. Kun hän saa totuuden tietää, ei ole minulla armoa toivottavanakaan".
Oinas, jolle kävi pitkäksi näin kauan kumppaniansa odottaa, huusi levottomasti ovensuussa; "Wääräsääri hoi! etkö tule jo? Meidän on jo aika lähteä".
Repolainen, kun tämän kuuli, meni ulos ja lausui hyvin kohteliaasti: "armas ystäväni, Wääräsääri pyytää sinulta anteeksi, että on viivyttänyt sinun näin kauan. Mutta katso, asia on semmoinen, että on joutunut puheisin vaimoni kanssa, joka on hyvin suulas. Ja arvaathan itse, miten paljon sukulaisilla on puhumisia, toistansa tavatessa. Hän pyytää siis sinun yksin mennä hiljalleen kotiapäin."
Sitten sanoi Oinas: "minä kuulin pahan parkumisen. Korviini kuului melkein siltä, kuin olisi Wääräsääri huutanut apua. Teittekö vaan sille mitään pahaa"?
Kettu vastasi: "Minä puhuin pyhissä-vaelluksestani, josta vaimoni tuli semmoiseen pelästykseen ja tuskaan että pyörtyi. Se vaivanen on, näet, murheista poissa-olostani käynyt kovin heikoksi." Wääräsääri, kun näki tämän, joutui kovaan hätään, jotta huusi: "Ollikka, Ollikka! tule pian auttamaan, taikka hyvä tätini kuolee".