Tämän kuultua, kuningas Jalo kiivastui ja sanoi: "Vaimoni houkutteli minua sääliväisyyteen, mutta en ole minä ensimäisiä enkä viimeisiä, joka on katunut seuranneensa naisten neuvoja. Päättäkää te nyt, korkea-sukuiset Paroonit, miten tuo konna on rangaistettava".
Tämä kuninkaan puhe oli varsinkin Suden ja Karhun mieliin, mutta he eivät uskaltaneet mitään sanoa, kun näkivät kuninkaan olevan kovin kiivastuneena. Mutta viimein kuninkaan puoliso lausui: "Älkää, ystäväni, näin vallattomasti antauko vihan vimmoihin, jos tahdotte sanojani tärkeinä pidettäviksi. Älkää ruvetko näin pikaisiin kostohuutoihin. Eipä ole Repolaista itseäkään vielä kuultu. Minä tiedän sen varmaan, että moni päällekantaja vaikenisi, jos Repolainen olisi itse täällä asiatansa ajamassa. Minä luulen hänen ymmärtäväiseksi ja nerokkaaksi, mutta hän vaikuttaa pahennusta elatuskeinollansa. Minä olen ollut väärässä luulossa hänestä, — minä tunnustan sen julkisesti, mutta kuitenkaan en voi olla muistuttamatta, että hän on viisas neuvonantaja ja että hänellä on paljon tärkeitä tuttavuuksia. Asiat eivät kiirehtien parane. Te olette valtikas. Miettikää tarkasti asiata, ennenkuin te'ette päätöksen. Sillä Teidän pitää vakaasti tekemän, mitä kerran olette päättäneet tehtäväksi".
Kuningas sitten lausui: "pitäisikö minun istua täällä häntä odottamassa? Minä käsken teidät kaikki, korkeasukuiset Paroonit, valmistamaan teitänne sotaan, jotta kuuden päivän perästä voitte minua seurata. Minä tahdon jo tästä leikistä loppua. Se on miekan ratkaistava. Tuokaa kaikki mukaanne harniskoja, joutsia ja keihäitä ynnä muita aseita. Meidän täytyy piirittää tuota Veitikkälä linnaa ja hävittää se juuriltansa".
Tähän huusivat kaikki yksimielisesti: "me olemme valmiit noudattamaan käskyjäsi, Suuri Kuningas!"
Mutta Mäyrä Metsäsika, kun kuuli tämän, riensi heti Repolaiselle tästä sanaa viemään. "Se on kyllä totta", arveli hän, "että tuo heittiö panetteli minua kuninkaan edessä. Mutta hän on kuitenkin sukumme päämies ja vielä päälliseksi hyvin älykäs, jotta on pelättävä että koko sukumme vaipuu vähäpätöiseksi, jos se jää tätä tukeansa vaille".
Näissä mietteissänsä joutui hän Veitikkälään, missä tapasi Repolaisen istuvan linnan edustalla. Tämä oli juuri äsken saavuttanut kaksi kyyhkyisen-poikaa, jotka puolihöyhenissä olivat ottaneet lentääksensä ulos pesästä, mutta pudonneet maahan, missä olivat joutuneet Repolaisen saaliiksi. Tästä olikin tämä nyt erinomaisen hyvällä tuulella ja otti hyvin leppeästi Mäyrää vastaan, sanoen: "no, tervetultuasi! veli hopea, ei olisi voinut minulle tulla sinua rakkaampi vieras. Mutta mitä vasten sinä olet näin juossut? Sinä olet vallan hengestynyt! Mitä uutta nyt tiedät?"
Mäyrä vastasi: "hyvin pahoja uutisia nyt tiedän sinulle jutella. Kuningas on vannonut tappaaksensa teidän. Minä kuulin itse omin korvin kuinka hänen julma vihansa puhkesi kostosanoihin. Kuuden päivän päästä on hän tuleva koko sotavoimansa kanssa piirittämään tätä linnaa. Susi Jolkka ja Karhu Mesikämmen ovat tähän aikaan parhaat mielitehtoisensa. Jolkka on nyt tehty sotamarsalkiksi. Kaniini ja Wares Waakkujainen kävivät syyttämässä teitä petollisista juoneistanne. Jos kuningas taas saa teidän vangiksensa, kyllä sitten on teiltä armon aika ohitse".
"Siihenkö nyt juteltavat loppui?" kysyi Kettu. "En tuosta huoli hituistakaan. Jos kuninkaan parlamentti olisi vaikka kolme tuntia yhtä mittaa vannonut kuolettaaksensa minua, en ottaisi tuosta ollenkaan kamoksuakseni, sillä pääsisinhän kuitenkin vastoin kaikkia uhkauksia kuolemaa pakoon pujahtamaan. He keskustelevat ja keskustelevat ja vieläkin keskustelevat, — eikä siitä tule sen enempää. Älä siis, nepaseni, noista tuhmista toimista enään huoli, vaan käy sisälle vähän suun-avauksia saamaan. Minä satuin juuri ennen tuloasi saamaan kaksi aivan nuorta ja lihavaa kyyhkyistä. Ne ovat oikein mieliruokaani. Sulaavat, näet, vatsassa hyvin helposti eikä niihin tarvitse puremisella hampaitansa tärvennellä; ja nuot pienokaiset luut sitten! he ovat niin herttasen makeat, että jo suussa sulavat; ovat puoleksi verta, puoleksi maitoa. Herkät ruokalajit ovat minulle sopivat ja vaimonikin on semmoisiin mieltynyt. Käy nyt sisälle vaan. Se on sinua ystävyydellä vastaanottava. Mutta älä juttele sille, minkä tähden tulit tänne. Se on aina vähäpätöisistäkin hyvin levoton. Vähätkin asiat käyvät hänen niin sydämmelle. Huomenna minä lähden hoviin kanssasi; ja sitten toivon, nepaseni, sinun parhaasta päästä auttavan minua, niinkuin sukulaisen sopiikin".
"Tavarani ja henkeni panen teidän avuksenne", vastasi Mäyrä.
"Jos Jumala suo minulle ikää, olen varmaankin uskollisuuttasi palkitseva", lausui hartaasti Kettu.