Näin menivät molemmat sisälle linnaan, missä heitä rouva Revotar hyvin ystävällisesti kohteli. Se pani heille syötäväksi mitä vaan oli parahinta talossa. Kyyhkyisistä ottivat kumpikin osansa. Näihin he hyvin mielistyivät ja olisivat syöneet enemmänkin, jos vaan olisi ollut saatavana.
Ruokailtuansa sanoi Kettu Mäyrälle: "etkö oikein ihastu lapsiani? Mitäs arvelet Rusosta ja pikku Mikosta? He tekevät minulle iloa auringon noususta aina laskuun saakka. Niin sukkelat kanojen perässä! ja jos näkisit niitten ajavan nuoria ankkoja takaa! se on jotakin katseltavaa. Minä lähettäisin niitä useimminkin semmoisiin pieniin yritysretkiin, mutta en saa laiminlyödä heidän kasvatustansa perheessä. He ovat taivutettavat älyyn ja varovaisuuteen ja erittäinkin opetettavat, miten paraiten pääsisivät pauloista, metsästäjistä ja koirista. Kun kasvatuksensa on lopetettu, heidän on lähteminen ulos maailmaan omin neuvoin työskentelemään ja tuomaan kotiin jotakin vanhemmillensa eläkkeeksi. Heidän hampaansa ovat jo varsin hyvissä voimissa ja karkauksensa on erinomaisen tarkka."
"Se on suurin ilo vanhemmille", sanoi Mäyrä, "kun heille kasvaa kelvollisia lapsia ja erittäinkin semmoisia, jotka oppivat elatuskeinon, jolla voivat heitä auttaa toimissansa. Minä olen iloinen siitä, että nämät kuuluvat minun sukuuni, jolle toivon heistä kunniaa".
"Ehkä nyt menemme levolle", sanoi Repolainen, "koska kaikki näkyvät olevan väsyksissä ja sinä erittäinkin, veikkoseni, näin pitkän matkan kuljettuasi."
Kaikki panivat maata linnan salin lattialle, joka oli peitetty heinillä ja lehdillä.
Mutta Repolainen ei saanut unta silmiinsä, kun oli kovin murheissansa. Asiansa olikin semmoinen, ett'ei ollut hyvä neuvo liikana. Kun aamu valkeni, oli hän vielä syvissä mietteissä, miten pääsisi tästä pulasta. Nyt nousi hän vuoteeltansa ja sanoi vaimollensa: "Älä nyt ole levoton, mutta asia on semmoinen, että minun on Mäyrän kanssa meneminen hoviin. Pysy sinä täällä kotona vaan alallasi. Jos joku hakee minua, sano olevani jossakin muualla. Pidä nyt huolta talon toimista, niinkauan kuin olen poissa".
Mutta rouva Revotar sanoi: "oudolta se kuuluu, että sinä taas lähdet siihen hoviin, missä vähä aikaa sitten olit hengen vaarassa. Onko sinun välttämätön pakko lähteä sinne? Muista entistä käymistäsi siellä." —
"Se ei ole todestakaan mikään hauska muisto", sanoi Repolainen. "En muista milloinkaan olleeni semmoisessa tuskassa, sillä mulla oli vihollisia koolta eikä ystäviä ensinkään. Mutta paljon tapahtuu tässä maailmassa; ei ole mitään uutta auringon alla. Näinpä tulivat viholliseni häpeään, vaikka luulivat minun jo joutuneen auttamattomiin. — Älä nyt siis, muijaseni, koeta estää minua menemästä. Kyllä minä katson eteeni, missä varovaisuus on tarpeella. Ole siis levollasi vaan; ei ole nyt mikään syy tuskitellaksesi. Jos suinkin mahdollista on, tulen jo viiden tahi kuuden päivän päästä luoksesi. Siksi, kultaseni, jää Jumalan haltuun!"
Näin sanottua, lähti Kettu Mäyrä Metsäsian kanssa hoviin matkaamaan.
Kahdeksas Luku.