Mäyrä ja Repolainen kulkivat suorinta tietä kuninkaalliseen hoviin. Matkalla lausui Repolainen: "Tulkoon nyt mikä hyvänsä, sen minä vaan tunnen, että menen hyvällä onnella. — Mutta minun täytyy tunnustaa sinulle, koska kerran olet ruvennut rippi-isäkseni, että olen viimeisen tunnustukseni jälkeen tehnyt vielä muutamia syntiä lisäksi. Kuule tunnustukseni."
Nyt kertoeli hän ilolla katsannolla, miten taas oli tehnyt Sudelle uutta koiruutta.
— "Armas rippi-isäni, minä olen taas tehnyt sinulle tunnustuksen; neuvo nyt, millä saisin tästä synnistäni päästön."
Mäyrä lausui vakaalla äänellä: "haikealla mielellä näen teidän taas uudestaan syntien vallassa. Te ette näy ymmärtävän mitä rauhaanne tulee. Mutta kun pelkään teidän nyt olevan likellä kuolemaa, tahdon teitä synnistänne päästää, jottette niihin hukkuisi. — Mutta pelkään pahoin, että olette saattaneet kuninkaan lepyttömyyteen. Sillä hän ei varmaankaan anna teille anteeksi, mitä olette tehneet Wääräsäärelle ja Waakkujaiselle. Minua ihmettää, kuinka käytitte itsenne niin varottomasti ja hurjamielisesti."
"Mitä joutavia!" huusi Kettu, "kunkin pitää raivaaman tiensä tässä maailmassa. Emme täällä taida elää niinkuin luostarissa. Se joka simaa myy, nuolee silloin tällöin sormiansa. Mielenkuvittelukseni kiihtyi tuon Jäneksen kauniista vartalosta. Yöt päivät näen minä hänen mielessäni juosta harppaavan silmäini edessä. Pieni lihava ruumiinsa kutkutti ruokahaluani. Ja tuo Oinas sitten, kuinka usein olen ollut suutuksissa tyhmyydestänsä! No, kuollut on kuollut, ei sitä enään voi mikään auttaa. Ottakaamme jotakin toista puheeksi".
Repolainen sitten rupesi laveasti osoittamaan, kuinka oli kuningas itse rosvo, vieläpä ylimyksensäkin rosvoja. "No, olenko minä näitä valtikkaita pahempi", lausui hän. "En suinkaan, mutta katso, ystäväni, minä olen ryöstämisen etu-oikeutta vailla, ja sitä varten saan minä vainoa kärsiä. — Ja nuot papit sitten, kyllä he yöt päivät saarnaavat meille korvat täyteen tämän maailman turhuudesta, mutta ovat kuitenkin valinneet lihavimman osan sen hyvyydestä."
Tästä närkästyi Mäyrä ja sanoi: "minusta se on hyvin sopimatonta, setäseni, että otatte jaaritellaksenne muitten syntiä, kun teillä on kylläksi omia ajateltavia."
Kun pääsivät hovin likitienoille, tuli heitä vastaan Martti Apinja, joka kulki pyhissä-matkustajana. He seisahtuivat tervehtimään häntä ja Repolainen rupesi kanssansa juttelemaan. Kertoeli, näet, kuinka oli joutunut vihollistensa vainon alaiseksi ja vielä lisäksi pannaan pannuksi. Hän olisi muka tahtonut lähteä Roomaan päästöä hakemaan, mutta ei tohtinut jättää perhettänsä, peläten sen joutuvan Mesikämmenen mielivaltaan.
Martti Apinja selitti nyt hänelle kaikenlaisen Rooman Kirkon asioita ja kun oli muka paljon voiva Paavin tykönä, lupasi toimittaa hänelle pannasta päästön, jopa niinkin ajaa asiansa, että Paavi julistaisi kirkon-kirouksen kuninkaan ja koko kansansa päälle, elleivät nämät lakkaisi muka syyttömästi vainoomasta Kettu ystäväänsä. Ketut ja Apinjat olivat muka aina olleet hyvät ystävät, jonka tähden olisi hänelle mieluinen velvollisuus auttaa vanhaa veikkoansa, semminkin kun oli syntien anteeksiantamus ja semmoiset asiat paremmin ajettavat luotettavan välimiehen avulla.
Kettu Repolainen kiitti Martti ystäväänsä hänen lupaamasta avustansa ja lähti Mäyrän kanssa hoviin astumaan, missä par'aikaa sotaa tuumailtiin häntä vastaan.