Owen Ford teki tavallisesti työtä aamupäivällä. Iltapäivät hän vietti enimmäkseen kävelyretkillä tai huvimatkoilla nuoren avioparin kanssa. Usein seurasi Leslie mukana, sillä kapteeni Jim otti väliin Dickin huostaansa vapauttaaksensa Leslien hänestä hetkiseksi. He soutelivat lahdella tai jotakin noita kolmea lahteen laskevaa kaunista jokea pitkin, he paistoivat kivillä herkullisia sinisimpukoita ja poimivat lehdoista mansikoita. He pyydystivät kapteeni Jimin kanssa turskia ja ampuivat rantaniityillä kurmitsoita ja lahtien kaislikosta sorsia — tai ainakin tekivät sitä herrat. Illoin he käyskentelivät kärsämöitten koristamilla alanteilla kullanhohtoisen kuun valossa tai he istuivat pienen valkoisen talon vierashuoneessa, minne viileän merituulen käydessä usein tehtiin valkea ajopuista. Ja he juttelivat kaikista niistä tuhansista seikoista, joista onnelliset, vilkkaat ja lahjakkaat nuoret ihmiset keksivät jutella.

Aina siitä päivästä saakka, jolloin Leslie oli tehnyt tunnustuksensa Annalle, oli hän ollut kuin toinen ihminen. Hänen entisestä kylmäkiskoisuudestaan ja umpimielisyydestään ei näkynyt jälkeäkään, katkeruus, jota hän ennen ei ollut aina voinut tukahduttaa, oli häipynyt olemattomiin. Oli kuin nuo onnelliset tyttövuodet, jotka olivat menneet häneltä hukkaan, olisivat palanneet jälleen, hänen nyt jo kypsyttyään naiseksi. Hän oli kuin täyteen kukoistukseen puhjennut hehkuva, tuoksuva kukka. Kenenkään nauru ei kajahtanut iloisemmalta kuin hänen, hänellä oli äkillisimmät, lystikkäimmät päähänpistot heidän istuessaan yhdessä hämyhetkinä tuona hurmaavana kesänä. Kun hän ei voinut olla aviopuolisoitten ja Fordin mukana, tunsivat he kaikki, ettei tunnelma ollut sama kuin Leslien sitä hallitessa voimakkaalla olennollaan. Uuteen eloon Keräävä henki vuodatti hehkua hänen kauneuteensa, kuten lampun punavalo kirkastaa maidonvalkoisen alabasterimaljakon. Oli hetkiä, jolloin Annasta tuntui kuin olisi Leslietä ympäröivä hohde suorastaan häikäissyt häntä. Mitä Owen Fordiin tulee, oli hänen kirjansa Margaretalla tosin tuon kuohuihin vaipuneen tytön pehmoinen ruskea tukka ja keijukaiskasvot, mutta hänen olentonsa oli Leslie Mooren, sellaisena kuin se ilmeni noina rauhallisina onnenpäivänä Neljässä tuulessa.

Kaiken kaikkineen muodostui tuosta kesästä muuan noita unohtumattomia kesiä, joita harvoin suodaan ihmislapsille ja jotka jättävät jälkeensä runsaan aarteen unohtumattomia muistoja — kesä sellainen, jonka ihanteellinen sää, miellyttävät ystävät ja hauska työskentely saattavat lähentelemään täydellisyyttä siinä määrin kuin on mahdollista tässä epätäydellisyyden maailmassa.

— Nyt lähestyy loppu, sanoi Anna itseksensä hieman huokaisten muutamana syyskuun päivänä, kun kylmä tuuli tuli puhaltaen ja lahden veden räikeänsininen väritys ilmaisi hänelle, että syksy oli tulossa.

Samana iltana kertoi heille Owen Ford, että hän nyt oli saanut kirjansa valmiiksi ja että hänen lomansa oli lopussa.

— Minulla on kyllä vielä paljon viimeistelemistä — täytyy tarkastaa koko käsikirjoitus, parannella kieltä, jättää paikoin pois ja lisätä toisin paikoin, — mutta oleellisin osa työstä on nyt suoritettu. Tänä aamuna kirjoitin viimeiset lauseet. Kun nyt vain saan kustantajan, niin kirja varmaankin voi ilmestyä keväällä.

Owen ei vähääkään epäillyt, ettei hän saisi kustantajaa. Hän tiesi kirjoittaneensa oivan kirjan — kirjan, jota odotti suurenmoinen menestys — jonka menekki oli taattu. Hän tiesi, että se tuottaisi hänelle mainetta ja rikkautta, mutta kun hän oli kirjoittanut sen viimeisen rivin, vaipui hänen päänsä käden nojaan pitkäksi aikaa. Ja hänen ajatuksensa eivät kohdistuneet oivaan työhön, jonka hän oli suorittanut.

XXVI.

OWEN FORDIN TUNNUSTUS.

— Olen niin pahoillani siitä, että Gilbertin täytyi lähteä pois kotoa, sanoi Anna. — Se ei ollut autettavissa. Allan Lyonille, joka asuu The Glenissä, on sattunut jokin vakava tapaturma. Gilbert palaa varmaankin vasta myöhään. Mutta hän käski minua tervehtämään teitä ja sanomaan, että hän nousee varhain aamulla ja tulee lausumaan teille jäähyväiset. Tämä oli tosiaankin harmillista. Susan ja minä olimme tuumineet, että pitäisimme illalla oikeat vieraspidot.