— Rhoda Allonby ei enää tänään kuuluisi eläväisten joukkoon, jos minulla ei olisi ollut rohkeutta kokeilla, vastusteli Gilbert. — Minä otin vastuun kannettavakseni — ja pelastin hänen henkensä.
— Minä en pian enää jaksa kuulla puhuttavan Rhoda Allonbystä, huudahti Anna — tehden suurta vääryyttä Gilbertille, joka ei ollut maininnut edes rouva Allonbyn nimeäkään sen päivän jälkeen, jolloin hän oli kertonut Annalle uhkarohkean kokeensa onnistumisesta. Eikä ollut hänen syynsä, että muut ihmiset usein olivat puhuneet tuosta asiasta Annan kuullen.
Gilbert loukkaantui aika lailla, ja sitä ei voitane lukea hänelle viaksi.
— En olisi odottanut, että sinä arvostelisit tätä asiaa tuolla tavoin, Anna, sanoi hän hiukan kylmähköllä äänellä, nousi ja lähti astumaan vastaanottohuoneensa ovea kohden.
Tämä oli ensi kerta, jolloin heidän erimielisyytensä oli ollut niinkin vakavaa laatua.
Mutta Anna kiiruhti hänen jälkeensä ja veti hänet mukaansa takaisin huoneeseen.
— Ei, Gilbert — et saa mennä minun luotani "vihan vimmoissa". Istuudu nyt tänne, niin pyydän oikein kauniisti anteeksi. Ei, en minä tarkoita sitäkään… Mutta — voi, jospa vain tietäisit…
Anna hillitsi itsensä viime hetkenä. Hän oli ollut vähällä ilmaista
Leslien salaisuuden.
— Jospa vain tietäisit, millä tavoin naisen täytyy arvostella tuota kaikkea, päätti hän varovasti lauseensa.
— Voinhan ymmärtää sen varsin hyvin. Olen arvostellut tuota asiaa joka näkökohdalta — ja lopullinen johtopäätökseni on, että minä olen velvollinen ilmoittamaan Leslielle, että Dick minun luullakseni voi saada takaisin sielunkykynsä. Mutta siinä päättyy sitten minun vastuuni. Hänen tehtävänsä sitten on ratkaista asia.