Anna ja Gilbert palasivat vihdoinkin kotiin, kapteeni Jim seuranaan. Anna sytytti avoimeen takkaan valkean ajopuista, nähdäksensä moniväristen liekkien leimuavan, ja he istuivat valkean ääressä tunnin ajan tuttavallisesti keskustellen.
— Katsellessani ajopuitten liekkiä ei minun ole ollenkaan vaikea kuvitella, että olen jälleen nuori, sanoi kapteeni Jim.
— Voitteko liekeistä ennustella tulevaisia asioita, kapteeni Jim! tiedusteli Owen.
Kapteeni Jim silmäili heitä kaikkia herttaisella, lämpöisellä katseellansa, mutta sitten kiintyi se Leslien punoittaviin poskiin ja loistaviin silmiin.
— Minun ei tarvitse katsoa tuleen päästäkseni selville teidän tulevista kohtaloistanne, sanoi hän. — Näen muutoinkin onnen odottavan teitä kaikkia — kaikkia — Leslietä ja Owen Fordia — tohtoriamme ja rouva Blytheä — ja pikku Jemiä — ja noita toisia pienokaisia, jotka eivät vielä ole syntyneet, mutta jotka vielä ilmestyvät maailmaan… Onnea saatte te kaikki osaksenne — mutta muistakaa, ettette silti vältä huolia ja koetuksia. Niiden täytyy tulla — sillä ei ainoakaan talo, olkoonpa palatsi tai pieni haavemaja vain, pääse niistä tykkänään vapaaksi. Mutta ne eivät voi lannistaa teitä, jos kannatte ne yhdessä, rakkauden ja uskollisuuden yhdistäminä. Jos ne ovat luotsina ja kompassina, silloin voi kestää mitkä myrskyt tahansa.
Ja vanha mies nousi äkkiä ja laski toisen kätensä Leslien, toisen
Annan päähän.
— Kaksi herttaista, suloista naista, sanoi hän. — Vilpittömiä ja uskollisia ja luotettavia. Te tuotatte kunniaa miehillenne — teidän lapsenne varttuvat suuriksi ja rukoilevat teille Herran siunausta.
Tuo vähäinen näytelmä herätti omituisen juhlallisen tunnelman. Anna ja Leslie taivuttivat päänsä kuin ottaen vastaan siunauksen, Gilbert pyyhkäisi nopeasti silmiänsä ja Owen Fordin ilmeikkäillä kasvoilla näkyi kuin kirkastus. Kaikki istuivat he hetkisen vaieten. Pieni haavemaja oli muistojensa varastoon saanut lisäksi vieläkin yhden voimakkaan tunteen läpitunkeman unohtumattoman hetken.
— Nyt minun täytyy lähteä, sanoi kapteeni Jim lopuksi vitkaan.
Hän otti hattunsa ja loi viivähtävän katseen huoneeseen.