— Sinun ei pidäkään lähteä täältä, ennenkuin Owen tulee sinua noutamaan. Sinun täytyy siihen saakka olla minun luonani. Voitko tosiaankin luulla, että sallisin sinun palata takaisin tuohon yksinäiseen, synkkään vanhaan taloon?

— Kiitos, rakkaani! Aioin juuri kysyä sinulta, eikö kävisi päinsä, että jäisin teille. Minua on oikein kammottanut ajatellessani, että muuttaisin takaisin tuonne talooni — on kuin palaisin jälleen entisen elämäni koleuteen ja yksinäisyyteen. Anna, Anna, millainen ystävä oletkaan ollut minulle — herttainen, suloinen nainen, vilpitön, uskollinen ja luotettava — kapteeni Jim lausui sinusta aivan oikean arvostelun!

— Hän puhui naisista — ei naisesta, hymyili Anna. — Kapteeni Jim näkee meidät kenties aivan erikoisessa valaistuksessa… hän pitää meistä paljon ja ajattelee meistä hyvää. Ja mehän voimme ainakin koettaa järjestää elämämme siten, ettemme petä hänen hyviä ajatuksiansa meistä.

— Muistatko, Anna, sanoi Leslie vitkaan, — että sanoin kerran — tuona iltana, jolloin rannalla kohtasimme toisemme ensi kerran — surevani sitä, että minulla muka oli hiukan miellyttävä ulkomuoto? Niin kyllä teinkin — silloin. Minua vaivasi aina ajatus, että jos olisin ollut juuri samaa mallia kuin ihmiset yleensä, ei Dick ikinä olisi kiinnittänyt minuun huomiota. Vihasin ulkomuotoani, siksi että se oli houkutellut hänet minun tyköni, mutta nyt — nyt iloitsen siitä. Muuta ei minulla ole tarjottavana Owenille, mutta se ilahduttaa hänen taiteilijantieltänsä. Se suo minulle tunteen, etten tule hänen luoksensa aivan tyhjin käsin.

— Owen rakastaa kauneuttasi, Leslie. Ken ei sitä tekisi? Mutta on mieletöntä, jos sanot tai uskot, että siinä on kaikki, mitä sinulla on hänelle lahjoittaa. Sen hän kyllä itsekin sanoo sinulle — minun ei tarvitse sitä tehdä. Mutta nyt kaiketi jo suljemme oven yöksi. Odotin Susania tänä iltana, mutta hän ei näy tulleen.

— Tulen kyllä, pikku tohtorinna, tässä minä olen, sanoi Susan, ilmestyen äkkiarvaamatta keittiönovelle. — Olen kulkea tallustanut, niin että henki oli vähällä lähteä. Tänne on The Glenistä aika matka.

— Tervetuloa takaisin, Susan! No, kuinkas sisaresi laita on?

— Hän saa istua, mutta käydä ei hän tietysti vielä voi. Ja nyt hän selviää varsin hyvin ilman minua, sillä hänen tyttärensä on tullut kotiin kesälomalle. Tuntuu oikein hyvältä olla täällä jälleen, pikku tohtorinna. Matildan sääri oli tykkänään poikki, siinä ei ollut epäilemisen varaakaan — mutta kielessä ei ollut mitään vikaa. Hän oli vähällä lörpötellä minut hengiltä — niin, tohtorinna hyvä, sitä en peruuta, niin sisar kuin hän onkin. Hän on aina ollut niin kauhea pieksämään kieltänsä ja kumminkin hän pääsi miehelään ensiksi meistä kaikista. Eihän hän ollut niin erikoisen halukas ottamaan James Clowia, mutta hän ei tahtonut pahoittaa häntä, sillä James on niin kunnollinen ja siivo mies. Ainoa seikka, mikä minulla olisi hänestä sanottavana, on että hän alkaessaan lukea pöytärukousta aina ensiksi ähkyy ja puhkuu niin, että minulta aivan menee ruokahalu. Vaikka kyllähän se sitten väliin taas palaakin. Mutta miehistä ja avioliitosta muistan muutaman seikan, tohtorinna hyvä. Onko totta, että Cornelia Bryant myöskin on naimispuuhissa ja aikoo ottaa mieheksensä tuon pitkäkarvaisen hirviön, joka voi pelästyttää pakoon sekä ihmiset että elukat?

— Totta se on, Susan. Mutta mies on nyt niin sileäksi ajeltu ja hieno kuin ikinä mahdollista.

— Niin, mutta se minun täytyy sanoa, että tässä maailmassa on ihmeellinen järjestys. Hyvä pikku tohtorinna, minähän en ole ikinä sanonut ainoatakaan pahaa sanaa miehistä, ja kumminkaan ei kukaan tule minua kosimaan — ei, ne pitävät kyllä varansa… Mutta Cornelia Bryantin, joka ei ikinä ole tehnyt muuta kuin sättinyt niitä, tarvitsee vain kurottaa kätensä, ja heti on yksi niistä kiinni… Kuten sanottu, tämä maailma on sangen merkillinen.