— Ei, Anna, mutta pelkään, ettei niemellä kaikki ole oikealla tolalla. Auringonnoususta on jo toista tuntia, mutta majakanlamppu palaa yhä. Tiedäthän, että kapteeni Jim on pitänyt kunnianasiana sytyttää tuon valon samassa silmänräpäyksessä kuin aurinko laskee taivaanrannan taa, ja sammuttaa sen heti, kun se nousee.
Anna nousi mieli hämmentyneenä. Akkunastaan hän näki majakan valon kuvastuvan kalpeana siintävälle aamutaivaalle.
— Ehkä hän on nukahtanut kirjan ääreen luettuaan sitä koko yön, sanoi Anna levotonna. — Tai kenties se on niin tykkänään kiinnittänyt hänen mielensä, että hän sen takia on unohtanut majakan lampun.
Gilbert pudisti päätänsä.
— Se ei olisi kapteeni Jimin tapaista. Joka tapauksessa minä menen sinne katsomaan.
— Odota hetkinen, niin minä tulen mukaan, sanoi Anna. — Kyllä minun täytyy lähteä mukaan — pikku Jem nukkuu vielä tunnin ja minä sanon Susanille, että lähden. Voit tarvita naisen apua, jos kapteeni Jim on sairas.
Oli ihana aamu, taivas kaartui korkeana ja sinisenä, kevyinä kiitivät valkoiset hattarat tietänsä edelleen. Lahden vesi kimmelsi ja hymyili, hietasärkkien yläpuolella näkyi liiteleviä kalalokkeja, niemen ja aallonmurtajan takana levisi ääretön, hiljaa kohoava ulappa. Opaalinhohtoinen aamuvalaistus kirkasti yökasteen virkistämät rantaniityt. Mereltä tuli raikkaan vallattomia tuulenpuuskia — hiljainen ja soinnukas aallonkolina päätti yön viehkeän tyvenen. Noille kahdelle, jotka nopein askelin vaelsivat eteenpäin, aukeni loistavan kirkkauden, onnen ja elpymisen maailma. Ellei käsittämätön valo, joka näkyi niemen tornista, olisi täyttänyt heidän mieltänsä pelokkaalla ihmettelyllä, olisi tuo kävelyretki ollut ihana.
Nyt hiljensivät he askeleensa, vaieten pelon valtaamina. Heidän nakutukseensa ei tullut vastausta. Gilbert avasi oven ja he menivät sisään.
Tuossa vanhassa huoneessa vallitsi syvä hiljaisuus. Illallispitojen jäännökset olivat vielä pöydällä, öljylamppu paloi yhä nurkassa hyllyllänsä. Ensi perämies makasi käppyrässä uneen vaipuneena päivänpaisteessa sohvan luona.
Mutta sohvalla lepäsi kapteeni Jim, ristissä olevat kädet nojattuina tuohon ihmeelliseen kirjaan. Se oli auki viimeisen sivun kohdalta ja oli vaipunut hänen povellensa. Silmät olivat ummessa, ja hänen kasvonsa kuvastivat mitä täydellisintä rauhaa ja onnea — kertoellen mielenkaihosta, joka vihdoinkin on saanut tyydytyksen.