— Nukkuuko hän? kuiskasi Anna vapisevin äänin.
Gilbert meni sohvan luo ja seisoi hetkisen kumartuneena.
Sitten oikaisi hän itsensä.
— Kyllä, hän nukkuu — rauhaisaa unta, sanoi hän hiljaa. — Anna, kapteeni Jim on ehtinyt "taa tyrskyjen".
He eivät voineet tarkoin ratkaista, mihin aikaan kapteeni oli kuollut, mutta Anna ajatteli aina, että hän oli saanut erota elämästä aamun koittaessa lahden takana. Nuo loistavat valoaallot olivat kuljettaneet hänen henkensä läpi kirkkaan avaruuden kohden satamaa, missä hänen Margaretansa häntä odotti — satamaa, missä ei tyven eikä myrsky enää voi tuottaa haittaa.
XL.
ERO HAAVEMAJASTA.
Kapteeni Jim haudattiin merenlahden toisella puolella sijaitsevaan kirkkotarhaan, aivan lähelle kumpua, minkä alla Annan pieni sydänkäpynen uinaili. Sukulaiset pystyttivät hyvin suuren ja komean hautapatsaan — patsaan sellaisen, että kapteeni itse olisi katsellut sitä veitikkamaisesti ja viirusilmin, jos olisi nähnyt sen eläessään. Mutta todellisen muistomerkkinsä oli hän itse pystyttänyt niiden sydämiin, jotka olivat hänet tunteneet, sekä tuon kirjan lehdille, jota monet sukupolvet tulivat lukemaan ja rakastamaan.
Leslie suri sitä, ettei kapteeni Jim ollut saanut elää nähdäksensä tuon kirjan tavattoman menestyksen. Se kävi kaupaksi niin hyvin, että se herätti hämmästystä.
— Kapteeni olisi ollut niin ihastuksissaan arvosteluista — nehän ovat kaikki suopeita ja kehuvia. Ja ajatteles, hänen kirjansa on ylinnä parhaiten kaupaksi käyvien kirjojen luettelossa — oi, jospa hän olisi elänyt niin kauan, että olisi voinut nähdä sen, Anna!