Mutta Anna voi lohduttaa häntä, surustansa huolimatta.
— Hän ei välittänyt muusta kuin itse kirjasta, Leslie — ei siitä, mitä siitä sanottaisiin — ja kirjanhan hän ehti saada. Hän oli lukenut sen alusta loppuun. Tuo viimeinen yö tuotti hänelle epäilemättä mitä suurinta onnea — ja aamulla seurasi sitä sellainen äkillinen, tuskaton kuolema, jommoista hän aina oli toivonut. Iloitsen Owenin ja sinun tähtesi siitä, että kirjalla on suuri kirjallinen menestys — mutta kapteeni Jim oli tyytyväinen omalla tavallaan, sen tiedän.
Majakan tähti lähetti kuten ennenkin valoansa pimeyteen, tilapäinen majakanvartija oli lähetetty Neljän tuulen niemeen siksi kuin kaikkiviisas hallitus ehti ratkaista, kuka monista hakijoista sopi parhaiten tuohon toimeen. Ensi perämies oli muuttanut pieneen valkoiseen taloon, missä se nyt eleli Annan, Gilbertin ja Leslien hemmottelemana ja Susanin suvaitsemana — hän ei ollut koskaan voinut sietää kissoja.
— Koetan suvaita sitä kapteeni Jimin takia, pikku tohtorinna, sillä pidin tuosta vanhuksesta. Ja kyllä se saa ruokaa kuppiinsa ja jok'ikisen rotan, jonka löydän pyydyksestä. Mutta älkää pyytäkö minulta sen enempää, hyvä tohtorinna. Kissat ovat kissoja vaikka niitä pyörittäisi leivänmuruissa ja paistaisi puhtaassa meijerivoissa, ja muuksi eivät ne ikinä muutu, sen sanon sekä minä että Susan. Ja rukoilen, hyvä tohtorinna, että pidätte sen kaukana enkelistämme, joka nukkuu kopassansa. Ajatelkaas, kuinka kammottavaa olisi, jos se imisi hänestä hengen ja veren.
— Sepä olisi tosiaankin pöyristyttävää, sanoi Gilbert.
— Tohtori nauraa, mutta ei siinä tosiaankaan ole mitään naurettavaa.
— Kissat eivät koskaan ime lapsista henkeä ja verta, sanoi Gilbert.
— Tuo on sulaa taikauskoa.
— Ei siihen mitään taikoja tarvita, kyllä minä sen ilmankin tiedän, että ne niin tekevät. Lankoni veljenpojan vaimon kissa istui kerran kätkyessä imien kapalovauvan kurkkua, ja tuo kurja lapsiraukka oli jo hengenlähdössä, kun se huomattiin ja kissavintiö hätistettiin pois. Ja olipa se taikaa taikka ei — jos minä tapaan tuon keltaisen hylkiön väijymässä meidän hempukkaamme, niin silloin lyön sen mäsäksi, sen minä lupaan.
Herra ja rouva Marshall elivät sovussa ja rauhassa ruohonvihreässä talossansa. Leslie ompeli tarmon takaa, sillä hän ja Owen aikoivat jouluna viettää häät. Anna ihmetteli, millaiseksi hänen elämänsä muodostuisi Leslien lähdettyä.
— Kaikki muuttuu aina kokonaan. Juuri kun on ehtinyt tulla oikein hauska, menee kaikki nurin.