— Morganin vanha maakartano The Glenissä on kaupan, sanoi Gilbert — näennäisesti ilman mitään yhteyttä Annan viime sanojen kanssa.
— Vai niin, sanoi Anna välinpitämättömästi.
— Niin, on. Nyt kun herra Morgan on kuollut, aikoo hänen leskensä muuttaa Vancouveriin lastensa luo. Hän on määrännyt verrattain halvan hinnan, sillä ei ole helppo saada siksikin suurta maakartanoa myydyksi kalastajaväestön asumassa seudussa.
— No, tuollaiselle kauniille kartanolle ilmaantunee kyllä ostajia, sanoi Anna hajamielisesti.
Hän mietiskeli juuri, ompelisiko reikäompeleen vai variksenpistoja pikku Jemin pitkiin valkoisiin mekkoihin, nyt kun ne piti lyhentää. Hänestä piti ensi viikolla tulla "iso poika", jolla olisi lyhyet mekot — ja Annalle nousi itku kurkkuun tuota ajatellessa.
— Entä jos me ostaisimme sen? jatkoi Gilbert tyynesti.
Anna päästi ompeleensa jääden tuijottamaan häneen.
— Sitä sinä et tarkoita, Gilbert!
— Tarkoitan kyllä, rakkaani.
— Ja jättäisimme tämän rakkaan paikan — haavemajasemme? sanoi Anna ihmetellen. — Oi Gilbert — sehän ei ole — se ei ole mahdollista.