— Sen hän voi ehkä tehdä huviksensa. Katsos, Anna — tuolla on meidän talomme!
Anna katsoi katsomistaan, unohtaen hetkiseksi tykkänään tytön, jolla oli niin komeat, uhmaa uhkuvat silmät. Hänen uuden kotinsa näkeminen oli omiansa ilahduttamaan silmää ja mieltä — se muistutti siinä yksinäisyydessään suurta kermanväristä simpukkaa, jonka laineet ovat heittäneet rannalle. Soleiden lombardilaisten poppelien kahdenkertaiset rivit kuvastuivat taivaalle tumman purppuran värittäminä. Matalan talon takana, suojaten puutarhaa liian navakalta merituulelta, kohosi tiheä, tumma honkametsä, missä tuulet voivat virittää kaikki kolkon hurmaavat sävelensä. Kuten kaikki metsät näytti se syvimmissä sopukoissaan säilyttävän salaisuuksia, joiden selvittäminen houkuttelee kärsivällistä tutkijaa. Uteliailta ja välinpitämättömiltä katseilta suojaa niitä itsepintaiset, pauloihin kiehtovat vihreät käsivarret.
Öiset tuulenpuuskat alkoivat jo vallattoman karkelonsa hietasärkillä ja rantaniityillä, ja lahden toisella puolen sijaitsevasta kalastajakylästä näkyi tuikkivia valopilkkuja, kun Anna ja Gilbert saapuivat poppelikujan päähän. Pienen talon ovi aukeni ja pesävalkean loimu tunki tervehtäen ulos hämärään. Gilbert nosti Annan alas kevyistä vaunuista ja ohjasi hänet sisään puutarhaan veräjästä, jonka molemmin puolin kohosi vaalein uusin lehvin koristetut hongat, ja he astelivat nyt siistiä, punaisella hiedalla peitettyä polkua pitkin eteisen portaille.
— Tervetuloa kotiin, kuiskasi Gilbert, ja käsi kädessä astuivat he yli uuden kotinsa kynnyksen.
VI.
KAPTEENI JIM.
Vanha tohtori Dave ja hänen rouvansa olivat tulleet tuohon pieneen taloon tervehtämään nuorta avioparia. Tohtori Dave oli kookas ja säyseä vanha herra, jolla oli valkoinen poskiparta, ja rouva oli siro pieni nainen, jolla oli talviomenoita muistuttavat posket ja hopeanharmaa tukka. Hän sulki heti Annan äidillisesti syliinsä.
— Kuinka hauskaa, että nyt olet täällä, pikku ystäväni! Olet varmaankin kovasti väsyksissäsi? Me olemme valmistaneet hiukan illallista, ja kapteeni Jim on onkinut teille forelleja. Kapteeni Jim, missä te olettekaan! Vai niin, hän on kaiketi mennyt huolehtimaan hevosesta. Lähdetään tuonne yläkertaan, niin voit riisua yltäsi päällysvaatteet!
Anna silmäili kaikkea iloisin ja kiitollisin katsein, seuratessaan vanhaa tohtorinrouvaa portaita ylös. Hän oli varsin mieltynyt uuteen kotiinsa. Hänestä tuntui Vihervaaran ilma täällä tulvehtivan häntä vastaan sekä tuo entisyyden lemu, joka häntä niin viehätti.
— Olisin varmaankin sopeutunut hyvin yhteen tuon vanhan neidin kanssa, joka omisti tämän kaiken, kuiskasi hän itseksensä, jäätyään yksin huoneeseensa.